Pekka Hyysalo joutui vakavaan onnettomuuteen – muistelee traagisia tapahtumia: ”Olen jatkanut taistelemista”
Freestylehiihtäjä Pekka Hyysalo on puhunut julkisuudessa avoimesti lasketteluonnettomuudestaan, johon hän joutui 12 vuotta sitten Ylläksellä.
Traagisen onnettomuuden seurauksensa Hyysalo sai aivovamman, joka vei häneltä lähes kokonaan puhe- ja liikuntakyvyn. Hyysalo halvaantui kaulasta jalkoihin, mutta päätti kuntouttaa itsensä takaisin rakastamansa lajin pariin.
Kaikkien lääkäreiden ennustusten vastaisesti Hyysalo käveli itsenäisesti jo puoli vuotta onnettomuuden jälkeen ja palasi alle vuoden jälkeen suksille. Nykyään hän myös puhuu sujuvasti.
Onnettomuutensa vuosipäivänä 28. huhtikuuta Hyysalo julkaisi omalla Instagram-tilillään videon, jossa näkyy Hyysalon kuntoutumisen huikea kehitys.
– Vuodet ovat kuluneet ja aina ei ole ollut helppoa, mutta olen jatkanut taistelemista, Hyysalo kirjoittaa englanniksi videonsa yhteydessä.
Kirjoituksessaan Hyysalo iloitsee kuntoutuksensa etenemisestä. Hän on omien sanojensa mukaan ”päässyt niin pitkälle”.
– Elämä ei ole helppoa, mutta se on parasta maailmassa, Hyysalo päättää tekstinsä.
Hyysalon koskettava tarina on kirvoittanut ylistäviä kommentteja useilta suomalaisilta julkisuuden henkilöiltä kuten Teemu Selänteeltä ja Peter Franzenita.
– Esikuva niin monille, Duudsoneista tuttu Jarno Laasala kehuu.
Näet videon alta tai täällä.
Lue myös:
Yksi sekunti muutti kaiken Pekka Hyysalon elämässä
Seiska: Madeiralla lomaillut Jari Sillanpää joutui pyörätuoliin!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot