Petteri Orpo ottaa televisiossa kantaa Sanna Marinin bilekohuun – tästä syystä kokoomusjohtaja ei kommentoinut tapausta aiemmin
Toimittaja Maria Veitola vierailee tuoreella Yökylässä Maria Veitola -kaudella kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon luona Turussa. Jaksossa Orpo valmistaa Veitolalle loistoillallisen ja vie tämän Kokoomuksen piiritoimistolle sekä metsäretkelle.
Ohjelmassa päästään tutustumaan astetta syvemmin kokoomuspoliitikon ajatusmaailmaan ja elämään. Vierailun aikana yhdeksi puheenaiheeksi nousee myös pääministeri Sanna Marinin viimekesäinen bilekohu.
– Tämä on varmasti sinulle todella kiusallinen aihe, ja sinä joudut olemaan kieli keskellä suuta. Mutta voisimmeko vähän jutella siitä, mitä mieltä sinä olit meidän nykyisen pääministerin bailaamisesta? Veitola kysyy keskustelun alussa.
Orpo vastaa suoraan, että on tietoisesti jättänyt kommentoimatta aihetta.
– Jos olet huomannut, niin en ole sanonut siihen mitään. Haluan oikeasti pidättäytyä siinä, että oppositiojohtajana arvioin työn tuloksia. Minusta tuntuu, että ei kukaan kaivannut siihen minun viisasteluani, hän tokaisee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Orpon mukaan häneltä on kyselty aiheesta runsaasti, eikä hän edelleenkään halua tuoda julki koko mielipidettään. Sen sijaan mies kääntää keskustelun armollisuuteen ja siihen, kuinka tärkeää on käyttäytyä kunnioittavasti muita kohtaan.
– Meidän pitäisi olla armollisia ja ymmärtäväisiä toinen toisiamme kohtaan, Orpo lausuu.
– Me olemme niin pieni porukka, että jos me vahdimme koko ajan toisiamme ja etsimme virheitä toistemme sanomisista, niin ei se kasvata tasapainoista yhteiskuntaa, hän summaa.
Mikäli bilekohu olisi sattunut Orpon kohdalle, uskoo hän suomalaisten reaktion olleen toisenlainen kuin nyt Sanna Marinin kanssa.
– Olen hyvin perinteinen poliitikko, niin olisi ollut perinteisempi tapa kohdata tämä asia, Orpo pohtii.

Yökylässä Maria Veitola -ohjelma torstaisin MTV3-kanavalla kello 21.00 ja MTV Katsomossa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”