Kuva: AOP
Piritta Hagman julkaisi alastonkuvan ja otti kantaa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyen
Yrittäjä Piritta Hagman on ottanut kantaa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyen. Aihe on ollut esillä mediassa viime päivinä, kun brittiläinen Sarah Everard, 33, murhattiin kotimatkallaan Lontoon Claphamissa 3. maaliskuuta.
Piritta on julkaissut kantaaottavan tekstinsä ohessa myös kuvan, jossa hän makaa sängyssä alastomana. Jos kuva ei näy alla, voit katsoa sen myös täältä.
– Älä vain halua minua, vaan kunnioita minua ihmisenä, Piritta on kirjoittanut kuvansa oheen englanniksi. – Vaatteilla tai ilman vaatteita. Kotona tai kodin ulkopuolella. Pimeillä poluilla tai keskellä ruuhkaa. Naisiin kohdistuvan ahdistelun, häirinnän, väkivallan ja kontrolloinnin on aika loppua, hän jatkaa suomeksi. Kuva on kerännyt lyhyessä ajassa yli 2 000 tykkäystä ja runsaasti kommentteja, joissa kehutaan Pirittan rohkeutta ja korostetaan tämän sanoman tärkeyttä. – Kaunis kuva, mutta vielä tärkeämpi sanoma, eräs seuraajista kommentoi. – Oikein! Rohkea! Respect, toinen kehuu. – Oot ihana. Ja arvostan sua kun nostat naisten oikeudet etusijalle, kolmas kirjoittaa. Brittiläisen Sarah Everardin sieppauksesta ja murhasta syytetään paikallista miespoliisia. Sarah oli kävelemässä ystävänsä luota kotiinsa, kun lopulliset tapahtumat saivat alkunsa. Tieto tapauksesta levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa, ja lukuisat naiset ympäri maailmaa ovat sen jälkeen kertoneet kokemastaan ahdistelusta, turvattomuudesta ja häirinnästä. Lue myös: Piritta Hagman julkaisi itkuisen kuvan – avautuu uupumuksesta: ”On raskasta yrittää olla koko ajan mahdollisimman hyvä.” Piritta Hagmanin virhearvio polttopuita tilatessa johti kaaokseen – julkaisi hulvattomia kuvia!
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”