Poptähti Rihanna haaveilee äitiydestä – myös ilman puolisoa
Laulaja Rihanna, 32, on avautunut tulevaisuudestaan muotilehti Voguelle. Hän kertoo haaveilevansa äitiydestä vaikka sopivaa kumppania ei löytyisi.
Rihanna seurusteli kolme vuotta miljardööri Hassan Jameelin kanssa. Suhde on päättyi tammikuussa 2020 ja nyt laulaja on herännyt pohtimaan tulevaisuuttaan.
– Kun täytin 32 tajusin, että elämä on itseasiassa aika lyhyt ja tekemistä on paljon, joten on aika alkaa karsimaan tiettyjä asioita pois, Rihanna kertoo oivaltaneensa.
Hän työskentelee kuitenkin edelleen paljon ja syy siihen on selvä.
– Työskentelen näin nyt, jotta minun ei tarvitse tehdä niin tulevaisuudessa, hän toteaa.
Rihanna haluaa tulevaisuudessa elää erilaista elämää ja erityisesti lapset kuuluvat tähden suunnitelmiin.
– Kymmenen vuoden päästä olen 42, ikivanha! Silloin minulla on kolme tai neljä lasta, hän kertoo Voguelle.
Kun Rihannalta kysytään hasstattelussa haluaako hän lapsia vaikka sopivaa kumppania ei löytyisi, on vastaus selvä:
– Tottakai! Yhteiskunta luo paineita ja aliarvioi äitinä jos perheeseen ei kuulu isää. Ainoa mikä on tärkeää on onnellisuus. Se on ainoa terveellinen suhde vanhemman ja lapsen välillä. Vain rakkaus todella kasvattaa lasta, hän sanoo.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”