
Portion Boysin naislaulaja Tiina joutui rajun kiusaamisen kohteeksi – koko yhtye puuttui tilanteeseen: ”Mikä näitä ihmisiä vaivaa?”
Vauhti kiihtyy -hitistäkin tunnetuksi tullut Portion Boys kilpailee Uuden Musiikin Kilpailussa kappaleellaan Samaa taivasta katsotaan.
Kilpailun myötä yhtyeen naispuolinen laulaja JaloTiina eli Tiina Forsby on joutunut rajun nettikiusaamisen kohteeksi. Yhtye kertoo asiasta Instagram-tilillään.
– Internet on hieno paikka, mutta myös todella toksinen ja huomaa että ihmisillä on todella paha olla siellä itsensä kanssa. Me ollaan nyt tehty todella vakava huomio, mistä olemme saaneet paljon myös viestejä. Meidän musiikkia voi arvostella ja jokaisella on oikeus siihen, mutta jos lähdetään meidän yhtyeestä ottamaan yksi ihminen silmätikuksi nettifoorumeilla yms, niin siinä menee raja yli ja todella rajusti, yhtye aloittaa päivityksensä.
– JaloTiina on saanut nyt UMK:n myötä osakseen todella törkeää ja asiatonta kommentointia. Hänen rooliaan kyseenalaistetaan, häntä solvataan henkilökohtaisesti mitä erinäisimmistä asioista. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa? Tämä on meidän bändi, meidän joukkue, me tehdään asioita yhdessä tiiminä, tehdään omat päätökset eikä tarvita neuvoja muilta miten asiamme teemme. Vain me tiedämme minkälainen tämän bändin kuuluisi olla. Me kuljetaan yhtenä rintamana isolla sydämellä ja emme varmasti tee pahaa kellekään teistä tämän matkan aikana. Meidän ei tarvitse selitellä kellekään yhtyeemme rooleja, mutta me sanotaan tämä, yhtye jatkaa.
Yhtye toteaa päivityksessä, ettei hyväksy missään määrin kiusaamista tai henkilökohtaista solvaamista ketään kohtaan.
– On tosi käsittämätöntä, miten ihmiset käyttää omaa energiaa toisten haukkumiseen ja kiusaamiseen. Jos tämän saman ajan käyttäisi vaikka itsensä kehittämiseen ja posiitivisiin asioihin, saisi tosi paljon enemmän aikaa elämässä, yhtye kirjoittaa.
– Nettikiusaaminen on liian yleinen, todella vakava ongelma ja me vaan toivotaan, että ihmiset oppisivat arvostamaan toisiaan, kannustamaan toisia, näkemään hyvän ympärillään, kehumaan ennemmin kuin lyömään alas ketään ja että tämän myötä nettikiusaaminen saataisiin edes jotenkin kuriin. Se vaatii paljon, mutta jos ei edes yritä ei voi saavuttaakaan yhtään mitään.
Roope Salminen ja Koirat -yhtyeen nokkamiehenä tunnettu Roope on ottanut osaa myös keskusteluun ja tuomitsee kiusaamisen. Hän toteaa, ettei hänen 8 henkiseen yhtyeen ole koskaan kohdistunut vastaavanlaista kiusaamista.
– Siis mitä vittua. Koirissa on 8 jäsentä eikä kukaan oo koskaan kytänny että tekeekö joku meistä äijistä tarpeeks lavalla / biiseissä / missä ikinä. jengi suhtautuu bändiin bändinä. Me tiedetään mitä me tehdään eikä sitä oo ikinä kyseenalaistettu. Saman soisi myös yhtyeille jossa on naisjäsen(iä), Roope kirjoittaa.
Portion Boysin jäsenet uskovat, että kiusaaminen kohdistuu helpommin naisisiin kuin miehiin sosiaalisessa mediassa.
– Ei me jätkät saada oikein mitään negatiivista mistään (jotain hyvin pientä), mut siis useimmiten kaikki kohdistuu sit naishenkilöön. Esim Meisselillä ja Tiinalla hyvin samanlaiset roolit lavalla mut ei Meisselin roolia koskaan kyseenalaisteta. Ei voi vaan ymmärtää tätä yhtälöä, yhtye jatkaa.
Lue myös:
Portion Boys -yhtyeen laulaja joutui haastavaan leikkaukseen – raju kuva julki!
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Erika Vikman poseeraa jälleen kuumana: ”Tänään piiska heiluu”
- Katrie Dalerin jymypaljastus: ”Paras lahja olet sinä”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Kasinorakastajan blogi: Marraskuun parhaat uudet pelit ja yllätys
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Erika Helin vastaa törkykommentoijalle: ”Iso varoitusmerkki puhujan heikosta sivistyksestä”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta