Pyry Soiri rikkoi somehiljaisuuden – ökyloma Lapissa
Sara Siepin kumppanina tunnettu Pyry Soiri on palannut sosiaaliseen mediaan pitkän hiljaiselon jälkeen. Viime kuukausina Pyry ei ole juurikaan jakanut kuulumisiaan tai elämänsä käänteitä julkisesti.
Hänen elämässään on kuitenkin tapahtunut kaksi merkittävää asiaa, jotka ovat nousseet otsikoihin. Lokakuussa jalkapalloilija kertoi yhdessä Sara-rakkaansa kanssa iloisia uutisia, kun pari paljasti odottavansa lasta somejulkaisun kautta.
Syyskuussa puolestaan uutisoitiin yllättävästä muutoksesta Pyryn uralla. Viime vuonna Kreikkaan muuttanut Soiri päätti yhteistyönsä Athens Kallithea -joukkueen kanssa. Pelaajasopimus purettiin yhteisellä päätöksellä. Sara ja Pyry ovat eläneet etäsuhteessa viime vuodesta alkaen.
Ennen siirtoaan Kreikkaan Pyry edusti Romaniassa CS Universitatea Craiovan joukkuetta.
Nyt Pyry on avannut elämäänsä julkaisemalla Instagram-tilillään runsaan kuvakokonaisuuden tuoreita otoksia. Kuvista käy ilmi, että hän on viettänyt joulun Lapissa.
Kuvakarusellissa nähdään useita hetkiä talvisista maisemista. Ensimmäisessä otoksessa Pyry poseeraa Balenciagan pipo päässään tunturin huipulla. Mukaan mahtuu myös kuvia porosta, joulupukista sekä rentouttavista saunahetkistä.
Julkaisusta selviää lisäksi, että Pyry on majoittunut Levin tasokkaissa lasi-igluissa. Myös Sara jakoi kuvia samasta paikasta omalla tilillään, ja pariskunta on viettänyt joulua yhdessä.
Joulun aikaan saatiin lisää vahvistusta parin onnellisesta tilanteesta, kun Sara julkaisi Instagramissa lämpimän ja rakkaudentäyteisen kuvan Pyryn kanssa.
– Ihanaa joulua. Viimeinen joulu kaksin – ensi vuonna meillä on oma pieni tonttu menossa mukana! Sara hehkutti.
Pyry vastasi rakkaansa julkaisuun punaisilla sydänemojeilla.
Sara ja Pyry ovat olleet yhdessä jo yli neljä vuotta.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa

- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa