Kuva: AOP
Raitistunut Redrama paljastaa synkimmän hetkensä päihdehelvetissä: ”Ajattelin, etten halua elää”
Rap-artisti Redrama, oikealta nimeltään Lasse Mellberg, 43, on ollut tänä kesänä ilman alkoholia ja huumeita yhteensä 11 vuotta. Redrama avaa tarinaansa Toivomus-ohjelmassa.
Redraman mukaan hän lupasi useita kertoja itselleen ja läheisilleen raitistuvansa kykenemättä kuitenkaan pitämään lupaustaan.
Viimeisen lupauksen hän antoi hetkellä, jolloin voi huonommin kuin koskaan.
– Olin päätynyt siihen pisteeseen, että ajattelin ensimmäistä kertaa elämässäni, etten halua enää elää. Olin niin pohjalla, Redrama kertoo toimittaja Ira Hammermanille.
Annettuaan viimeisen lupauksensa raittiudesta hän kuitenkin romahti.
– Sydämeni ikään kuin murtui. Minä annoin vain periksi. Sain hetken rauhan ehkä tunniksi, minkä jälkeen inhottava pahanolontunne palasi.
Tällä kertaa Redrama haki kuitenkin pahaan oloonsa apua auttavasta puhelimesta ja aloitti 12 askeleen ohjelman.
– Jokin minussa muuttui eikä ole muuttunut takaisin. En voi kuvitella elämää, jossa en olisi käynyt läpi näitä asioita. Ne ovat osa minua.
Toivomus tänään TV1:llä kello 20 ja Yle Areenassa.
Lue myös:
IS: Terveysongelmien kanssa kamppaillut Redrama erosi 18 vuotta nuoremmasta rakkaastaan!
TVOF-tähtivalmentajien sanailu kärjistyy – Redrama vertaa Toni Wirtasta Star Trek -hahmoon
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”