Muusikko ja näyttelijä Reino Nordin, 37, vieraili Aki Linnanahde Talk Show’n uusimmassa jaksossa ja miehet keskustelivat musiikin lisäksi muun muassa Nordinin päihteiden käytöstä.

Lahjakas muusikko on ollut raittiina jo vuosia, mutta ennen raitistumistaan tilanne päihteiden suhteen oli jopa vakava. Nordin myöntää käyttäneensä päihteitä lähes koko ikänsä nuoruudesta asti.

– Kuningas alkoholi oli mulle aina vähän no no. Enemmän olin blossi-äijä aina, mutta siihen on monia syitä, miksi olen käyttänyt päihteitä.

Nordin myöntää, että teatteriperheen lapsena päihteet ovat aina olleet läsnä, mutta korostaa, ettei halua syyttää ketään.

Raitistuminen

Kuten päihteiden käyttöön, myös raitistumiseen liittyi monia syitä. Osin omia oivalluksia, mutta myös läheisten ja perheen vaikutus.

– Sydän ja sielu menee solmuun, etkä enää näe sitä todellisuutta, missä sä elät. Rakkaat sanoo sulle, että sä lähdet joko menee tai mä lähden menee.

– Itselle se oli sellainen oivallus, että nyt on enää kaksi tietä. Joko mennään lujaa hautaan ja kaikkeen ärsyttävään sotkuun ennen sitä ja sit lapset itkee. Oli mahdollista katkaista se traumakierre, missä itse on elänyt, Nordin toteaa Linnanahteelle.

Raitistumisen seurauksena Nordinin ystäväpiiri koki myös muutoksen ja moni ystävä jättää nykyään soittamatta kokonaan.

– Koska mä en dokaa, enkä blaadaa. Jos ei ole jotain järjellistä tekemistä, niin en edes kaipaa sitä. Urheilu on mun uusi maailma ja on toki paljon hyviä ystäviä, mutta ei ne mulle soita. Sua myös tavallaan aletaan vähän pelkäämään.

– Sportti ja studiot on ainoat, missä mulla on kavereita. Ja sitten mulla on onneksi mun perhe, joka on ihana.

Nordin on naimisissa arkkitehti ja hyvinvointivalmentaja Maria Nordinin kanssa. Parilla on yhdessä Fidel-, Luna– ja Reina nimiset lapset. Reinolla on myös yksi lapsi edellisestä suhteestaan.

Lue myös:

Seiska: Reino Nordin kaahasi ökyautollaan jättisakot – kukkaro tyhjeni hurjalla summalla!

Reino Nordin tv-ohjelmaan osallistumisesta: ”Minua ruvettiin pitämään Suomen suurimpana mulkvistina”