
Rinneonnettomuuteen joutunut Aarni Mikkola loukkasi taas itsensä: ”Nyt kävi se, mitä olen pelännyt”
Drag-artisti Aarni Mikkola loukkasi jalkansa uudenvuodenpäivänä laskettelurinteessä ja nyt taiteilijan huono onni näyttää jatkuneen. Mikkola kertoi Instagramin Stories-osioissa, että loukkasi saman jalan uudelleen noustessaan huolimattomasti taksiin.
– No nyt sit kävi se mitä olen pelännyt. Nousen taksiin niin, että loikkaan pienen lätäkön yli. Kipeä jalka muljahtaa juuri tapaturman runnomasta kohdasta ja joudun vaan jäämään kivusta johtuen makaamaan taksin takapenkille ja koittaa hengittää syvään, Mikkola kertoi.
Muutaman minuutin makoilun jälkeen Mikkola pääsi penkillä ylös istumaan ja suuntasi suoraan terveysasemalle tutkimuksiin, jossa jo toistamiseen loukkaantunut jalka kuvattiin ja tutkittiin lääkärin toimesta.
– Ensin epäili kierukkaa, sitten ei, kun vähän väänteli mun jalkaa. Eli toisin sanoen tilanne on tuntematon! Parin päivän päästä, kun kuva on tsekattu niin ollaan viisaampia. Perkuliini mä vaan sanon!
Mikkola on ollut mukana Suurin pudottaja ja Selviytyjät Suomi -ohjelmissa. Helmikuussa hänet nähdään uudessa Komppania Ketonen & Gustafsberg -kilpailurealityssä, jossa kymmenen tunnettua suomalaista kohtaavat pelkonsa vaativaa sotilaskoulutusta jäljittelevissä olosuhteissa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen