Selviytyjät-tähti Aarni Mikkolan suurin unelma otti takapakkia – avautuu ikävästä tilanteesta: ”Tämä on täyttä pa**aa”
Suurin pudottaja- ja Selviytyjät Suomi -sarjoista tuttu drag-artisti ja meikkitaiteilija Aarni Mikkola myöntää murtuneensa, kun hänen unelmiensa keikka Lahden Sibeliustalossa jouduttiin perumaan vain päivän varoitusajalla uusien koronarajoitusten takia.
Hän tilittää tuntemuksiaan Instagramin Stories-osiossa.
– Mun yksi suurimmista unelmistani on ollut drag-artistina, että pääsen vetämään omalle paikkakunnalle Lahden Sibeliustaloon oman keikan. Eilen kello kolme sain puhelun, että keikka on peruttu uusien rajoitusten vuoksi. Se mursi minut esiintyjänä sellaisella tavalla, mitä en ole aiemmin kokenut, Aarni Mikkola kertoo ja jatkaa:
– Olin todella, todella maassa. Olen tehnyt tämän show´n eteen töitä yli kaksi kuukautta. Olen tehnyt kaksi viikkoa tätä yötä päivää. Olen tehnyt valo- ja ääniajoja ja panostanut pukuihin enemmän kuin ikinä. Olen tanssinut tanssijoiden kanssa tunteja ja harjoitellut koreografioita. Unelma vietiin alle päivässä pois, joten se tuntuu hemmetin pahalta. Tämä on täyttä paskaa, mutta se pitää ymmärtää.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Beckhamien perheskandaali: Meghan ja Harry työnsivät lusikkansa soppaan
- No huh! Sofia Belórf poseerasi yläosattomissa
- Kasinorakastajan blogi: Vain pelaamattomuus ei tuo pelihaittoja
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa
- Ex-huippumalli Anne Kukkohovin uudet tuulet – myy likaisia pikkuhousujaan ja arvioi peniksiä
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: viimein ulostulo suhteesta