Suosittu hyvinvointivaikuttaja Rita Niemi-Manninen avautuu omalla Instagram-tilillään lapsuutensa rankoista kokemuksista. Hän nostaa esille äitinsä, joka joutui olemaan yksinhuoltaja, vaikka oli parisuhteessa Ritan isän kanssa.

Postauksensa yhteyteen Rita on lisännyt vanhan, perhealbumista poimitun kuvan. Kuvassa taaperoikäinen Rita istuu yhdessä siskonsa kanssa äitinsä sylissä.

– Meidän trio oli tässä isältä turvassa äitin siskon luona, hän ei saanut tietää missä olemme. Kuningas alkoholi muutti hänet väkivaltaiseksi omaa perhettään kohtaan, Rita kirjoittaa julkaisunsa ohessa.

– Kuinka montaa kertaa äiti oli uskonut, että asiat paranevat… huonommaksi menivät. Äidillä ei ollut loppujen lopuksi muuta vaihtoehtoa kuin ottaa homma haltuun ja suojella meitä ja itseään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

Rita painottaa, ettei perheen tilanne ollut kenellekään ideaali. Silti se oli parasta mitä hänen äitinsä pystyi silloin tekemään.

– Joskus yksinhuoltajuus on ainoa oikea vaihtoehto, vaikka kuinka tärkeää olisi molempien vanhempien osallistuminen lapsen kasvatukseen ja hoitoon, Rita alleviivaa.

– Oli syy mikä tahansa, niin tärkeintä on lapsen onni ja terveys, oikeus kasvaa turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä, hän täsmentää.

Postauksessaan Rita esittää tärkeän pyynnön:

– Yksinhuoltajalla on valtava vastuu ja varmasti kova paine suoriutua kunnialla kasvatustyössään. Eihän arvostella eikä osoiteta sormella. Koskaan et voi tietää mitä taustalla on, mikä on johtanut yksinhuoltajuuteen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

Lue myös:

Rita Niemi-Manninen avautuu edesmenneestä alkoholisti-isästään – ”Miten isä voi hylätä lapsensa?”

Rita Niemi-Manninen julkaisi ennennäkemättömän teinikuvan ja muisteli kuukautistensa alkua: ”Se oli mulle ihan paras päivä”