Salattuihin elämiin palaava Markku Pulli opiskelee lentäjäksi – avautuu nyt, mikä alassa kiinnostaa!
Näyttelijä Markku Pulli tekee paluun MTV3-kanavan suosittuun Salatut elämät -sarjaan kuuden vuoden tauon jälkeen.
– On tuntunut hauskalta palata takaisin ja samalla siltä, että tauko olisi ollut huomattavasti lyhyempi kuin kuusi vuotta. On tuntunut siltä kuin olisin ollut ainoastaan pidemmällä kesälomalla, Markku Pulli kertoo Metropolille.
Työkaverit ovat ottaneet Markun hyvin vastaan pitkän tauon jälkeen.
– Työryhmässä on tapahtunut vaihdoksia, mutta on täällä myös tuttuja naamoja. Työilmapiiri on hyvä, niin on ollut mukava palata takaisin kameran eteen.
Markku haluaa jättää auki sen, miten pitkään hän mietti paluuta sarjaan. Markku ehti näytellä Joonatan Sievistä Salatut elämät -sajassa vuosina 2007-2015. Roolihahmon historia on varsin värikäs.
– Odotan, että mitähän kaikkea roolihahmolle tapahtuu. Joonatania on ollut todella hauska tehdä, koska hänellä on aina sattunut ja tapahtunut.
Tällä hetkellä Markku opiskelee Puolassa lentäjäksi, joten syksystä on tulossa varsin hektinen.
– Opinnot ja työt pitää saada sumplittua yhteen. Totta kai se vaatii kompromisseja ja uhrauksia, mutta uskon, että kaikki järjestyy. On tässä ennenkin suoritettu samaan aikaan opintoja ja tehty töitä.
Lentäminen on kiinnostanut Markkua jo pidemmän aikaa.
– Minua on kiinnostanut aina asioiden näkeminen taivaalta käsin. Sieltä näkee täydellisesti yöt ja auringonlaskut. Lentoalassa kiinnostaa myös se, että töitä on mahdollisuus tehdä eri paikoissa.
Lue myös:
Jättiyllätys! Markku Pulli tekee paluun Salatut elämät -sarjaan!
Big Brother -taloon astelleen näyttelijä Markku Pullin hurja muodonmuutos – katso kuvat!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Itävaltalaislehdeltä rajuja syytöksiä Lampeniuksesta ja Parkkosesta: Yleltä suoraa puhetta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta