Jättiyllätys! Markku Pulli tekee paluun Salatut elämät -sarjaan!
Näyttelijä Markku Pulli tekee paluun Salatut elämät -sarjaan. Hänet nähdään sarjassa Joonatan Sievisen roolissa.
Markku näytteli Salatut elämät -sarjassa Joonatania vuosina 2007-2015. Hän oli vain 19-vuotias napatessaan roolin sarjasta.
Markku teki viime keväänä paluun julkisuuteen, kun hän osallistui Nelosen suosittuun Big Brother VIP -ohjelmaan. Hän kertoi Big Brother -talossa, ettei haikaile takaisin Joonatan Sieviseksi.
– En sano ”ei koskaan”. Tällä hetkellä opiskelen lentäjäksi Puolassa, mutta asun Suomessa, Markku sanoo.
Markku myöntää, ettei hän koskaan erityisemmin nauttinut Salatut elämät -sarjan tuomasta julkisuudesta.
– En ole hakemalla hakenut julkisuutta, joten aloin miettimään, jos haluan tehdä jotain muuta, niin nyt on aika hypätä sarjasta pois. Duunina se oli kivaa, mutta siinä oli varjopuolia. Kun menin ravintolaan, kaikki halusivat tarjota juomia. Tykkäsin olla normaali äijä. Tiesin kuitenkin koko ajan, ettei julkisuus tule kestämään ikuisuutta, vaan se tulee loppumaan jossain vaiheessa, Markku kertoi ohjelmassa.
Markun esittämä Joonatan sekaantui hormoneihin, minkä seurauksena hän joutui tekemään muodonmuutoksen.
– Roolihahmoni treenasi ja pyöri pahoissa ympäristöissä, joten mietimme miltä se voisi näyttää. Puolessa vuodessa nostin painoa 30 kiloa roolin takia. Minulle tuli kunnon rasva-arvet perseeseen. Pitkän kesäloman aikana tein muodonmuutoksen ruokavalion ja saliohjelman avulla.
– Käytännössä söin kaloreita järkyttävän määrän. Join siirappia pullosta. Moni ajatteli, että olen lihonut ja pressissäkin toimittajat varmaan katsoivat, että en varmaan voi hyvin! Puoli vuotta myöhemmin he näkivät televisiosta syyn muodonmuutokseeni, Markku kertoi.
Lue myös:
Big Brother -taloon astelleen näyttelijä Markku Pullin hurja muodonmuutos – katso kuvat!
Kalle ja Riina-Maija Palanderin suhde nousi esille Big Brother -talossa: ”En pysy itsekään mukana”
LUE MYÖS:
- Sara Siepiltä riipaiseva avautuminen
- Huh! Jipun ja Samuli Edelmannin törkeä käytös tuli ilmi
- Mikko Koivulta yllättävä veto: nyt puhutaan miljoonista
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Huh! Jipun ja Samuli Edelmannin törkeä käytös tuli ilmi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta