Salatut elämät -tähti Mia Ehrnrooth hurahti talviharrastukseen: ”Upeat puitteet”
Näyttelijä Mia Ehrnrooth teki paluun Salatut elämät -sarjan Cindy Rintalan rooliin seitsemän vuoden tauon jälkeen vuonna 2021. Hän poistui sarjasta vuonna 2014 ja teki sen jälkeen lyhyen vierailun sarjassa vuonna 2016.
– Olen ollut nyt reippaan vuoden mukana kuvauksissa. Paluu sarjaan on tuntunut mukavalta, sillä meillä on täällä niin kivaa, että töiden tekeminen ei tunnu työltä. Pitkät kuvauspäivät eivät ole uuvuttaneet, vaan olen mennyt kotiin työpäivien jälkeen virkeänä ja energisenä, Mia Ehrnrooth kertoo.
Mia oli 22-vuotias, kun hän aloitti Salatuissa elämissä vuonna 2009. Näyttelijän uran alussa julkisuus tuntui Miasta jopa hurjalta.
– Hullunmylly oli ennen huomattavasti suurempaa. Tunsin sen, kun ihmiset tuijottivat minua ruokakaupassa. Nykyään arjessa en edes ajattele koko asiaa ja aika harvoin on fiilis, että joku tuijottaa minua tai katsoo hassusti. Se saattaa myös johtua siitä, että kun on kaksi taaperoa mukana, niin ei ehdi kiinnittää huomiota ympärillä oleviin ihmisiin.
Kirkkonummella asuvalla Mialla on aviomiehensä Joel Roosin kanssa kaksi lasta. Mian arki pyörii tällä hetkellä vahvasti näyttelemisen ja perheen ympärillä.
– Olin aikoinaan mukana sukka- ja kasvomaksibisneksessä, mutta ne ovat jääneet Salkkareiden myötä taka-alalle, Mia kertoo.
– Arjen aikatauluttaminen on ollut helppoa, sillä meillä on Salatuissa elämissä tarkka kuvausaikataulu. Sen ympärillä suunnittelen kaiken muun.
Tänä talvena Mia on innostunut uudesta harrastuksesta.
– Harrastan retkiluistelua. Sitä on ollut mukava harrastaa, kun talvi on tarjonnut upeat puitteet, Mia kertoo.
Lue myös:
Huh, mikä kohtaaminen! Salatut elämät -tähdet ja Kauniit ja rohkeat -näyttelijät tapasivat toisensa
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”