Salkkarit-tähti kiidätettiin Saksan sairaalaan: ”Lääkäri sanoi minun olevan niin sairas, että voin kuolla”
Suosikkinäyttelijä kertoo Seiskan haastattelussa käyneensä lähellä kuolemaa.
Timo Jurkka, 60, valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1988 ja aloitti tämän jälkeen välittömästi hommat Tampereen Työväenteatterissa.
– Rumbaa kesti neljä vuotta. Vuoden vapaapäivät pystyisin laskemaan sormilla. Kaiken lisäksi treenasin valtavasti esitysten ja harjoitusten välillä. Urheilin tolkuttomia määriä, eikä minulla oikein ollut muuta elämää. Kuula alkoi niin sanotusti himmetä pikkuhiljaa ja paloin loppuun, Timo kertoo Seiskan haastattelussa.
Timo ei kuitenkaan malttanut pysyä poissa töistä virkavapaansa aikana.
– Sain sydänkohtauksen Saksassa Hessenissä, jossa minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Lääkäri katsoi suoraan silmiin ja sanoi minun olevan niin sairas, että voin kuolla, jos palaan lavalle, Timo paljastaa Seiskalle.

Kuolemaa uhmaten takaisin estradille
Timo suostui peruuttamaan yhden esityksen, mutta kahta viimeistä hän ei jättänyt väliin.
– Nousin sairasvuoteelta, ja menin suoraan teatterille pysähtymättä. Matkalla lavalle minut puettiin, Timo kertoo.
– Tein työni mahdollisimman vähällä energialla, koska sitä ei yksinkertaisesti ollut. Olin tosi huonossa kunnossa.
”Olin nuori ja tyhmä”
Timo oppi Tampereella asuessaan tärkeitä läksyjä.
– Liika urheilu ei ole terveellistä eikä töitäkään kannata tehdä liiaksi. Levon ja hyvän ravinnon merkitys on valtava. Olin nuori ja tyhmä siinä mielessä, että treenasin töiden ohella, vaikkei ollut enää voimia, Timo toteaa Seiskalle.
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille