
Salkkaritähden varpaat muusina!
Salatuista elämistä tutun Markku Pullin elämään kuuluu kivuliaita vastoinkäymisiä.
Mies on vähälle aikaa loukannut kaksi varvastaan. Yhden kummastakin jalasta.
Ensimmäinen loukkaantuminen tapahtui joitakin aikoja sitten kuntosalilla, kun kahdeksan kilon puntti tippui hänen varpaansa päälle.
-Ensimmäinen reaktioni oli häpeä, katselin ympärilleni ettei vain kukaan nähnyt, Markku postaa videoblogissaan.
Varvas oli todella pitkään kipeä ja Markku uskoi sen jopa murtuneen. Mutta eipä tässä kaikki. Muutama päivä tämän loukkaantumisen jälkeen Markku sähläsi myös toisen jalkansa varpaan muusiksi. Tällä kertaa hän käveli sohvanjalkaan niin että varpaan kynsi suorastaan irtosi.
AUTS!
-Kehoni yrittää kertoa minulle että pärjään hyvin neljällä varpaalla. Olen kai jokin tulevaisuuden kone. Yritän taistella tätä muutosta vastaan, jostain tässä on kyse. Kertokaa jos teidänkin kroppanne yrittää tehdä teille jotain uutta evoluutiota, Markku heittää läpändeerusta.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Tältä Sonja Aiellon jalat näyttivät Selviytyjien jälkeen – julkaisi paljonpuhuvat kuvat!
- Archie Cruz poseeraa kuin huippumalli: naisten sukat pyörivät jaloissa – Iida Vainio reagoi!
- Erika Vikman julkaisi kuvia kohua herättäneestä illasta Linnassa – eräs yksityiskohta hämmentää
- Mitä tapahtui Mel Gibsonille? Tuoreet kuvat herättävät huolta
- Harlinit taittoivat hurjan matkan Coco-taaperon kanssa: ”Melkein 40 tuntia matkustamista ja selvisimme”
- Sonja Kailassaari rikkoi somehiljaisuuden: seuravalinta kertoo jotain parisuhteen tilasta
- Seiska: Redraman karmiva velkakierre paljastui – todettiin varattomaksi!
- Iida Vainio salaperäisenä tyrmäävässä pinkissä mekossa: ”Paras on vielä tulossa”
- Kasinorakastajan blogi: Itsenäisyyspäivän jälkitunnelmat – Suomikasinoita ja -pelejä!
- Hjallis Harkimon 35-vuotias rakas kohtasi kesällä traagisen menetyksen – aviomies kuoli 68-vuotiaana
- Sonja Kailassaari rikkoi somehiljaisuuden: seuravalinta kertoo jotain parisuhteen tilasta
- Seiska: Redraman karmiva velkakierre paljastui – todettiin varattomaksi!
- Harlinit taittoivat hurjan matkan Coco-taaperon kanssa: ”Melkein 40 tuntia matkustamista ja selvisimme”
- Sanna Marinin hotellijatkoilta leviää bilevideo – tässä nettiin vuotanut pätkä
- Hjallis Harkimon 35-vuotias rakas kohtasi kesällä traagisen menetyksen – aviomies kuoli 68-vuotiaana
- Iida Vainio salaperäisenä tyrmäävässä pinkissä mekossa: ”Paras on vielä tulossa”
- Niinistön pojat harvinaisessa yhteiskuvassa – tältä he näyttävät
- Hjallis Harkimo iski nuoren kuumiksen: Jasmine Pajari on puolet nuorempi – kuva
- Kesällä eronnut Emmi Granlund löysi rinnalleen todellisen komistuksen – kuva
- Helena Koivun viimeinen avunhuuto: ”En olisi koskaan uskonut, että joudun…”