Koomikko Sami Hedberg tähdittää heinäkuun lopussa ensi-iltaan tulevaa Luokkakokous 3 – sinkkuristeily -elokuvaa. Hiljattain 40 vuotta täyttänyt Sami kertoo Metropolille, ettei hänellä ole villimmän puoleisia risteilykokemuksia.

– Olen miettinyt elokuvaa varten omia risteilykokemuksia, mutta olen sen verran vanha, etten muista enää niitä aikoja, kun olin 20-vuotias. Muutamia stand up -keikkoja olen tehnyt risteilyllä, mutta vapaa-ajalla en ole lähtenyt risteilemään, Sami kertoo.

Korona-aika on ollut Samille haastavaa aikaa. Seiska-lehti uutisoi hiljattain Samin yrityksen tehneen tappiota peräti 343 000 euroa.

– Tämä on ollut todella haastavaa aikaa. Olen yrittänyt pitää tapahtuma-alan yritystäni hengissä. Elämä on ollut epävarmaa oleskelua, Sami kommentoi viime viikkojen uutisointia.

Tapahtumien peruuntumisesta huolimatta Sami pyrkii aina löytämään myös ilonaiheita elämästään. Kesällä hän on päässyt nauttimaan yhteisestä vapaa-ajasta avopuolisonsa, laulaja Saija Tuupasen kanssa.

– Olemme käyneet mökillä. Siellä on ollut paljon kaikkea kivaa tekemistä, kuten pihatöitä ja saunomista. Minusta on tullut puutarhuri sen jälkeen, kun täytin 40 vuotta. Tykkään istuttaa kukkia ja ottaa selvää niiden kukkimisajoista.

Lue myös:

Renny Harlin laittoi Sami Hedbergin tekemään hurjan toimintakohtauksen: ”Se oli aikamoinen suoritus”

K&K: Sami Hedberg jännitti nuorena esiintymistä – ura lähti nousuun yllättävällä tavalla: ”Ensimmäinen julkinen esitykseni oli hotellin pikkujoulujuhlissa”