Entinen huippuhiihtäjä Sami Jauhojärvi on mukana uudessa Erikoisjoukot -ohjelmassa, joka alkaa Ruudussa toukokuun 30. päivänä. Sami lähti kilpailuun mukaan mielenkiinnosta omaa psykologista käyttäytymistä kohtaan.

– Olen asunut rajavartiostossa ensimmäiset kahdeksan ja puoli vuotta, ja harkitsin jopa rajavartijan tai sotilaan uraa nuorena. Tässä avautui paikka katsoa, että olisiko minusta ollut siihen, ex-hiihtäjä kertoo Metropolille Erikoisjoukkojen lehdistötilaisuudessa. 

Erikoisjoukot -ohjelmassa 14 julkisuudesta tuttua henkilöä joutuu suorittamaan niin fyysisesti kuin henkisestikin erittäin rajuja tehtäviä. Ohjelmaa on sanottu jopa Suomen televisiohistorian rajuimmaksi kilpailurealityksi. Sami ei etukäteen tiennyt mitä oli odotettavissa, joten ei osannut yhtään varautua siihen mitä kilpailu tuo tullessaan.

– En kuitenkaan hämmentynyt tai yllättynyt. Ei minulle tullut tunnetta, että haluan äkkiä pois täältä. Urheilijana olen tottunut siihen, että tunteet on pakko pystyä jäädyttämään ja ottamaan järki käyttöön. Olen tottunut suorittamaan paineisessa ympäristössä, siitä oli kyllä etua. 

– En valmentautunut etukäteen sen kummemmin, ihan kuntoliikkujan tasolla treenasin. Kyllä se meni sen painolla ja pohjalla mikä on urheilu-uralta olemassa.

Korkeat paikat kompastuskivi

Ennen kuvauksia Sami ajatteli, että korkeisiin paikkoihin liittyvät tehtävät voisivat olla hänen kompastuskivensä.

– Ei minulla suoranaista korkeanpaikan kammoa ole, mutta hallinnan kontrollin ylläpito korkealla on paha aste minulle. Sen voin paljastaa, että kyllä korkeustehtäviäkin tuolla oli.

– Niissä psyykkasin itseäni niin, että se on vain suoritus. Täytyy vain katsoa, että pystyykö siihen vai eikö pysty, se on mielenhallintaa. Kisoissakin aina mitä enemmän oli painetta, sen varmemmin suoritin. En ole koskaan ollut se, joka murtuu ensimmäisenä paineen alla.

Vaikka Sami pystyikin psyykkaamaan itsensä rajuihin tehtäviin, pisti eräs väkivaltaa sisältänyt tehtävä hänet mietteliääksi.

– Kasvatan joka päivä lapsiani siihen, että väkivalta ei ole ratkaisu missään tilanteessa. Sitten tulee tehtävä, jossa oikeastaan ei ole sääntöjä ja väkivaltaa voi käyttää. Sitä yllättyy siitä, miten käyttäytyy käskytettynä ja ohjeistettuna paineisessa tilanteessa. Siinä tulee tietty ristiriita oman arvomaailman kanssa. 

Ex-hiihtäjä ei anna omien lastensa katsoa ohjelmaa. 

– Eivät 10- ja 6-vuotiaat ymmärrä sitä auktoriteettisuhdetta mikä kouluttajilla on meihin kokelaisiin. Ja 3-vuotias ei nyt edes ymmärtäisi koko ohjelmasta vielä mitään. 

Vanhempia täytyy kunnioittaa

Sami on ollut naimisissa 14 vuotta vaimonsa Lauran kanssa. Aviopari tapasi aikanaan Ylitorniolla, mistä he molemmat ovat kotoisin. Parilla on selvät säännöt siitä, miten lapset kasvatetaan. 

– Vanhempia täytyy kunnioittaa, ja meillä tehdään tämä kyllä selväksi.

– Itse isänä olen läsnä tarvittaessa ja useamminkin kuin tarvittaessa. Lapset tykkäävät olla sylissäni ja minä tykkään siitä, että he ovat sylissäni. He saavat niin henkistä kuin fyysistä rakkautta. Kristilliset kasvatusperiaatteet ovat se arvomaailma, johon minun kasvatusperiaatteeni perustuvat. 

Olympiavoittajan perheessä lapset otetaan mukaan tekemään, näkemään ja kokemaan erilaisia asioita. Näin on myös tulevana kesänä, kun perhe saa viettää yhteistä aikaa. 

– Alkukesä menee kämpän remontissa. Lisäksi tarkoitus on mennä Ylitornioon mökkeilemään, perheelläni on mökki siellä. Vietämme jonkin verran aikaa myös ihan kotona, ja varmasti joku huvipuistoreissu täytyy tehdä myös, Sami kertoo perheen kesäsuunnitelmista.

Lue myös:

Aki Manninen heitti rajua vitsiä huumeliigasta epäiltynä olevasta Niko Ranta-ahosta – ”Puurot ja vellit sekaisin”

Kimi Räikkösen komeat tatuoinnit lähikuvissa – tiesitkö, mitä jäämies peitti massiivisella tribaalilla?

Yllätyskihlat! Lotta Harala kihlautui kiekkorakkaansa kanssa: ”Tunnen olevani maailman onnekkain”