Sampo Kaulanen teki itselleen lupauksen – joutuu jatkuvasti perustelemaan sitä muille
Oletko koskaan miettinyt, miksi jostain asiasta pidättäytymistä täytyy jatkuvasti selitellä muille?
Lapin suurimman K-Supermarketin Jounin Kaupan omistaja Sampo Kaulanen otti viime kesänä itseään niskasta kiinni ja teki oma-alotteisen elämäntaparemontin.
Kaulanen myönsi avoimesti sortuneensa joihinkin ylilyönteihin alkoholin takia, ja teki itselleen lupauksen pitää parempaa huolta itsestään. Lupaukseen kuului terveellisempien elämäntapojen lisäksi myös pidättäytyminen alkoholista.
Kaulanen julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoo kokemuksistaan päätöksen jälkeen.
– Neljä kuukautta takana ilman alkoholia. Jäi tuo röpöttely ku alotin reenaamisen ja ittestä paremman huolen pitämisen.
Kaulanen on matkustellut tuona aikana perheensä kanssa ulkomailla ja ollut mukana lukuisissa ”kissanristiäisissä”, kaikissa ilman alkoholia, vaikka usein erilaisiin tilaisuuksiin olisi tavanomaisesti kuulunut ”sosiaalinen ryypiskely”.
Vuonna 2017 vuoden suosituimmaksi tv-esiintyjäksi valittu Kaulanen toteaa, että hän on joutunut jatkuvasti selittelemään muille ihmisille, miksei juo alkoholia.
– Olen huomannu et ihmisiä ihmetyttää suuresti kun ei alkoholia ota. Sitä saa perustella koko ajan. ”Miksi et ota, meinaakko olla kauan juomatta, jne.” En mie tehny mitään raittiuslupausta vaan lupauksen huolehtia itestä paremmin.
Kaulanen kertoo, ettei ole aloittanut dieettejä eikä kuureja ja herkuttelee välillä suurestikin, mutta olemus on silti entistä ehompi.
– Läskin määrä on hiukan vähentyny kehosta ja naamaki skarpimpi kuin aiemmin.
Huomattavasti enemmän plussapuolia tämmösessä elämäntavassa.
Alla Sampo Kaulasen Facebook-päivitys.
Kuva: Facebook / Sampo Kaulanen
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Isaac Sene avautuu: Paljastaa vihdoin totuuden suhteesta Kastanja Rauhalaan
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta