Kuva: Nelonen
Samu Haber avautuu televisiossa yhtyeensä lopettamisesta: ”Muut olisivat halunneet jatkaa”
Kansanedustaja Hjallis Harkimon ja kiinteistövälittäjä Jethro Rostedtin luotsaama Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro -ohjelmaa alkaa tänään keskiviikkona Nelosella. Ohjelman ensimmäisessä jaksossa vieraana nähdään Sunrise Avenue -yhtyeen laulaja Samu Haber ja viestintäkohun pyörteisiin joutunut ex-ministeri Katri Kulmuni.
Suurta suosiota Keski-Euroopassa Sunrise Avenuen kanssa nauttiva Samu kertoo ohjelmassa, että hänen elämästään meinattiin julkaista kaksi eri kirjaa. Otava julkaisee Samusta Forever Yours -nimisen elämäkerran lokakuussa.
– Kustantajien kanssa päädyttiin siihen, ettei 500 sivua ole liian iso. Siitä tuli Raamattu.
Jethro uteleekin Samulta, onko kirjassa luvassa nais- tai miespaljastuksia.
– Sua varten pari laitoin sinne, Samu kuittaa.
Vuonna 2006 Sunrise Avenuen kanssa levytyssopimuksen saanut Samu on itseoppinut muusikko.
– Kävin aikoinaan varmaankin kahdeksalla kitaratunnilla, mutta olen opetellut kadulla soittamaan. Se on vienyt mukanaan. Bändissä on akateemisia jätkiä, jotka ovat opettaneet tärkeimmät termit.
Rokkareiden alkoholinkäyttö keikkamatkoilla on vähetynyt.
– Pari ekaa vuotta oli jännää ja uutta. Jos meillä käy keikoilla frendejä, he pettyvät ja miettivät, missä on bileet. Keikan jälkeen juomme proteiinijuomat ja menemme nukkumaan tai katsomaan Netflixiä. Nykyään screenit ovat sen verran tarkkoja, että jos sä vedät keittoa neljä kertaa viikossa, niin se ei ole enää myyvää kamaa.
Sunrise Avenue järjesti joulukuussa 2019 tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitti lopettavansa. Yhtyeen oli tarkoitus esiintyä viimeisen kerran elokuussa Olympiastadionilla, mutta koronapandemian takia keikka siirtyi heinäkuulle 2021.
Jethro kysyykin Samulta, miksi hän päätti lopettaa yhtyeen toiminnan.
– Se on ollut kivaa hommaa, jätkät ovat nastoja tyyppejä ja on ollut hieno matka. 28 vuotta riitti. Perustin yhtyeen 16-vuotiaana. Muut olisivat halunneet jatkaa, mutta elämässä täytyy seurata tunteita ja intohimoa. Se oli hyvä bisnes ja tarjonnut elannon, mutta nyt minua vievät muut asiat. On nastaa olla kotona 300 päivää vuodesta, jonka aiemmin on viettänyt tien päällä.
Samu paljastaa, että on menossa tänä vuonna tekemään Voice of Germanyn uutta tuotantokautta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana