Sara Sieppi rehellisenä arjestaan – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Väsytti, ahdisti ja itketti”
Sometähti Sara Sieppi, 30, jakoi Instagram-tilillään hätkähdyttävän rehellisen kuvaparin ja muistuttaa sosiaalisen median varjopuolista.
Kuvaparin ensimmäisessä otoksessa Sara poseeraa häikäisevän kauniina, mutta toisessa kuvassa on tyystin eri tunnelma.
– Kun olin ottanut tuon selfien, kaaduin hotellin sänkyyn 16-tuntisen työpäivän jälkeen. Väsytti, ahdisti ja itketti, Sara kirjoittaa.
– Tästä kaikesta kuitenkin jäi muistoksi kiva selfie, jossa henkisesti olin ihan paskana. Ei voi liikaa muistuttaa, että some ei kerro koko totuutta sun elämästä.
Sara korostaa, että kaikki on kuitenkin hyvin, vaikka jokainen päivä ei olekaan täydellinen.
– Eikä ne hotelliyöt, Kanelit ja Ranget tuo loputonta onnellisuutta – se onnellisuus tulee ihan jostain muualta! Eilen hymyilytti uudet potut kattilassa.
Saran rehellinen avautuminen on kerännyt runsaasti kommentteja faneilta.
– Kiitos, kun muistutat tästä ihmisiä, jotka luulevat jonkun tanssivan aina kullattujen pilvien reunuksilla.
– Sara, olet ihan mieletön roolimalli aivan erityisesti siksi, että olet aito. Älä ikinä muutu!
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Myös hyvinvoitiyrittäjä Jutta Larm sekä hänen aviomiehensä Juha Larm kommentoivat molemmat Saran julkaisua kauniisti.
– Olet uskomattoman kaunis ihminen, mutta kauneinta on sinun herkkä sielu, Jutta kirjoittaa.
– Se on ihminen nimeltä Sara, joka on nyt osunut elämän tärkeimpien oivallusten äärelle. Kiitollisena elämän kokeminen kauttaaltaan, myös niiden vaikeuksien läpi, on sitä hyvää elämää, kommentoi Juha.
Lue myös:
Sara Sieppi paljasti, mihin työprojekteihin ei lähtisi enää mukaan: ”Se lista on pitkä!”
- Ville Haapasalo teki shokkipaljastuksen perheestään – esitteli 17-vuotiaan yllätyspoikansa!
- Helena Koivu julkaisi harvinaisen kuvan äidistään – yhdennäköisyys hämmästyttää!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä