Sara Sieppi tilittää Roope Salmisesta: ”Kun elää suhteessa, joka on täynnä pettämistä ja valehtelua…”
Sara Sieppi, 27, avautui erostaan Roope Salmiseen, 29, kun Seiska oli uutisoinut Salmisen suhteesta Putous-kaunotar Helmi-Leena Nummelan, 32, kanssa. Salminen on juontanut Putousta viimeiset kolme tuotantokautta.
Salmisen ja Nummelan huhutaan Seiskan mukaan tapailleen salaa romanttisesssa mielessä jo viime syksystä lähtien. Salminen ja Sieppi ilmoittivat erostaan syyskuussa.
Siepin ja Salmisen parisuhteen aikana Salmisesta julkaistiin paljastusjuttuja muhinoinneista eri naisten kanssa. Sieppi ei ole aiemmin viitannut suoranaisesti pettämiseen, mutta nyt hän avautuu asiasta blogissaan.
– Kun elää suhteessa, joka on täynnä pettämistä ja valehtelua, se jättää isot jäljet sen jälkeiseen elämään, vaikka haluaisi kuinka aloittaa alusta.
– Aina löytyi jokin selitys asioille, välillä jopa aivan liiankin uskottava. En erottanut totuutta enää valheesta, sillä se tehtiin aina niin taidokkaasti ja häikäilemättömästi. Tällä hetkellä en voi luottaa edes omiin ystäviini ja se tuntuu äärettömän pahalta ja surulliselta.
Sieppi kritisoi myös Salmisen käytöstä eron jälkeen.
– Eron jälkeen hän päätti päivittää Instagramiaan kehumalla vuolaasti minua, jotta saisi nostettua itsensä hyvään valoon hyvänä poikaystävänä, vaikka todellisuudessa hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi julkista nöyryytystä, mitä olen hänen kanssaan joutunut lehtiotsikoissa kokemaan hänen känni- ja naisseikkailujen myötä. Olen myös joutunut lukemaan Jodelista hänen omia aloituksiaan parisuhteestamme.
Sieppi paljastaa, miksi ei lähtenyt parisuhteesta aiemmin.
– Hän sai kaikki teot ja tapahtumat käännettyä aina niin, että syytin niistä itseäni, joka näin jälkeen päin kuulostaa tietysti täysin käsittämättömältä. En pystynyt lähtemään. Jos yritin, hän oli oikealla hetkellä heikko ja murskana. Mietin aina, että kyllä kaikki järjestyy ja halusin nähdä muutosta, vaikka sisimmässäni tiesin, että sellaista ei tule. Minua pelotti lähteä.
Parisuhteen loppuvaihe oli Siepin mukaan karua aikaa.
– Olin täysin rikottu, enkä kyennyt toimimaan enää niin, miten normaalisti toimisin. Yritin auttaa, mutta tulinkin vain nöyryytetyksi ja loukatuksi. En toivo tällaista kohtaloa kenellekään.
Koko kirjoitus Sara Siepin blogissa.
Kuvat: Instagram / Sara Sieppi
Sieppi paljastaa totuuden ”rakkausmatkasta”, jonne hän lähti Salmisen sijaan missiystävänsä Rosanna Kuljun kanssa. Suoraa viittausta nimeen ei ole, mutta oletettavasti Sieppi puhuu Nummelasta, joka olisi hänen mukaansa jo toinen Salmisen pokaama nainen Putouksesta. – Olin jopa valmis lähtemään hänen kanssaan kesällä varatulle matkalle nyt tammikuussa, kunnes kuulin hänen löytäneen jo uuden naisen työporukastaan, joka olisi jo hänen toinen siitä jengistä. Onneksi yhteistä reissua ei koskaan tullut. Sieppi sanoo, ettei tilityksen syynä ole olla ”katkera ex-tyttöystävä”, vaan hän haluaa näillä kokemuksillaan auttaa muita vastaavanlaisessa tilanteessa olevia. – Älkää pilatko omaa elämäänne huonossa suhteessa. Olet liian arvokas ihminen kokemaan mitään tällaista. Lähde vielä, kun voit. Minä en osannut sitä ajoissa tehdä. – Vaikka olen julkisuudessa, olen ihminen. Tunnen, suren ja itken. Minusta on tuntunut tärkeältä olla rehellinen täällä teille, vaikka se on voinut näyttääkin katkeran ex-tyttöystävän tilitykseltä, mutta näyttäköön. Jos voin rohkaista yhtäkään teistä ottamaan askelta parempaan elämään, otan sen tittelin mielelläni vastaan. Sieppi päättää kirjoituksensa englanninkieliseen mietelauseeseen: ”Totuuden sana, joka satuttaa hetken, on parempi kuin valhe, joka kestää eliniän”.
Koko kirjoitus Sara Siepin blogissa.
Kuvat: Instagram / Sara Sieppi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä