Seiska: Annica-kihlattu jätti Mika Salon parin vuosipäivänä – ex-formulakuski lähetti härskejä viestejä kaverinsa vaimolle!
Entinen F1-kuski Mika Salo vietti viime lauantaina 4. maaliskuuta toista vuosipäiväänsä kihlattunsa Annica Lindblomin kanssa. Salo kertoi asiasta omalla Instagram-tilillään romanttisen julkaisun yhteydessä.
Nyt Seiska-lehti uutisoi Mikan ja Annican suhteen päättyneen. Taustalla vaikuttavat Seiskan tietojen mukaan vuosipäivänä tapahtuneet dramaattiset käänteet, joiden seurauksena Annica jätti formularakkaansa.
Seiska kertoo tuoreessa lehtijutussaan vaaleatukkaisesta lähihoitajasta, joka oli nähnyt Salon rakkautta tihkuvan päivityksen sosiaalisessa mediassa. Lähihoitaja järkyttyi näkemästään, sillä hän oli omien sanojensa mukaan vain hetki sitten vastaanottanut varsin sopimattomia viestejä Salolta.
– En voinut uskoa silmiäni, kun näin Mikan vuosipäiväjutun Instagramissa. Vain paria viikkoa aiemmin hän oli lähettänyt minulle härskejä viestejä ja sanonut olevansa sinkku! nainen avaa Seiskalle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nainen otti yhteyttä Annicaan ja kertoi rehellisesti saamistaan viesteistä. Hän avautui asiasta myös miehelleen, jolloin selvisi, että puoliso on Mikan vanha kaveri. Tästä yksityiskohdasta ei Mika kuitenkaan ollut viestejä lähettäessään tietoinen, vaan asia paljastui hänelle vasta viime viikonloppuna.
– Mika on pitkin viikonloppua soitellut miehelleni ja uhannut tuhota urani ja yritykseni. Hän on myös meuhkannut, että hänellä on paljon enemmän valtaa kuin meillä, lähihoitaja kuvailee.
Mika Salo ja Annica Lindblom paljastivat kihlauksensa julkisuudessa syksyllä 2022. Vaikka pariskunnan suhde on alusta asti ollut myrskyisä, vaikuttivat he vielä helmikuussa olevan hyvin onnellisia.
Salo paljasti tuolloin Instagramissa aikovansa mennä lähiaikoina naimisiin puolisonsa kanssa.
– Elämässä tai ajaessa, pian tuleva vaimoni, Salo kirjoitti julkaisemansa yhteiskuvan vieressä.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Mika Salo teki yllättävän paljastuksen parisuhteestaan Annica-rakkaansa kanssa
Mika Salo julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa -paljasti samalla iloisen perheuutisen!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!