Selviytyjät Suomi -ohjelmassa parhaillaan kisaava, entinen poliisi ja Gladiaattoreiden Amazoni Marianne Kiukkonen avautuu Seiska-lehden tuoreessa haastattelussa vuosien takaisesta, raskaasta elämänvaiheestaan.

Kiukkonen erosi vuonna 2013 pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa ja eroa seuranneet talousvaikeudet vaikuttavat edelleen hänen elämäänsä. Kiukkosella on yhä ulosotossa tuhansia euroja, jotka hän aikoo maksaa pois.

Haastattelussa Kiukkonen kertoo eron myötä ajautuneensa kahden asunnon loukkuun, ja välillä hän oli jopa koditon.

Kaiken tämän päälle Kiukkosella todettiin kohdunkaulansyöpä.

– Avoero, kodittomuus, syöpä. Olihan siinä yhdelle yh-äidille kestettävää, Kiukkonen toteaa Seiskalle.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Nelonen

Kiukkonen muistaa, kuinka hän itki ystävälleen eroaan. Ystävä kuitenkin katsoi Kiukkosta kuin hullua.

– Sairastin vakavaa syöpää ja kyynelehdin menetetyn rakkauden perään. Unohdin surra sitä sairautta, nainen selventää.

Lopulta syöpäkasvaimet saatiin poistettua kahdessa eri leikkauksessa ja Kiukkonen joutui pitkälle sairauslomalle.

Lue myös:

Bloggaaja Sara Vanninen kommentoi suoraan Selviytyjät-ohjelman juonittelua – ”Jollain kierolla tavalla nautin siitä”

Rokkari Archie Cruzilta rajua palautetta Selviytyjät-kollegoistaan: ”Suvi on huono kaikessa ja vähän bimbo, Saralla on välillä hiekkaa jossakin”

Kristian Heiskari kärsi pahasta krapulasta Selviytyjät-sarjan kuvauksissa – avautuu tapahtumista: ”Olihan se sikamainen temppu”