Kuva: Petri Voutilainen
Seiska: Rankka vuosi ajoi juontaja Janni Hussin burnoutin partaalle – ”Jolle on järjen ääneni”
Radio- ja televisiojuontaja Janni Hussi, 29, on avautunut Seiskalle vuoden 2020 tuomista haasteista ja vaikeuksista. Yrittäjänä työskentelevä Janni kertoo vuoden olleen raskas, sillä keväällä käynnistynyt pandemiatilanne tyhjensi kalenterin lähes kokonaan.
– Työt loppuivat sormia napsauttamalla. Onneksi olin jo aloittanut Suomipopin viikonloppuvuorot, jotta duunia oli edes kahtena päivänä viikossa, Janni kertoo Seiskalle.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä. Ensi alkuun suosikkijuontajan kaikki tulot koostuivatkin Suomipopin viikonlopputöistä, sillä muut sovitut keikat peruttiin. – Mietin, että ei helkkari, mitähän tästä tulee. Olen tottunut touhottamaan kaikenlaista, joten tuntui pahalta vain istua kotona katsomassa Netflixiä, Janni pohtii. Hän toteaa kuitenkin olevansa rationaalinen ihminen, joka paniikin iskiessä pyrkii ratkomaan ongelmat. Loppujen lopuksi kaikki meni parhain päin, ja töitä alkoi hankalan alkuvuoden jälkeen löytyä. Tahti kiihtyi kuitenkin nopeasti, ja pian Janni huomasi, että syksyllä töitä olikin jo todella paljon. – Olin ottanut kaikki tarjotut hommat. Yhtäkkiä oli älyttömästi tekemistä, Janni kertoo Seiskalle ja toteaa, että kyseessä on tietysti positiivinen ongelma, sillä monella ei tällä hetkellä ole töitä lainkaan. – Mutta kyllä työmäärä myös verotti, hän toteaa. – Kaikesta olen kuitenkin selvinnyt, enkä saanut sentään burnoutia. Olin silti ehkä siinä rajamailla, Janni paljastaa. Kiireisen syksyn aikana tukea on onneksi saanut lähipiiristä. Janni kertoo puolisonsa, Joel Harkimon, 30, toimineen tukipilarina vaikeina aikoina. – Jolle on järjen ääneni. Jos meinaan itse ottaa paineita tai jännittää jotain, hän on aina tsemppaamassa, Janni kiittelee puolisoaan.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen myös täältä. Lue myös: Janni Hussi julkaisi onnellisen yhteiskuvan Joel Harkimon kanssa – anoppi kommentoi söpösti Janni Hussi avautuu rankasta viikonlopustaan: ”Oon itkenyt silmät päästäni” Janni Hussi hämmentää tuoreella ”tissikuvallaan” – ”Po(l)vipommi”
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn