Toimittaja Sanna Kiiski on kertonut Seiskalle käyneensä hiljattain vatsalaukun kavennusleikkauksessa Tallinnassa. Lehden mukaan Sanna päätyi vatsalaukun leikkaukseen puolen vuoden harkinnan jälkeen. Operaatio tehtiin tallinnalaisella Health Clinic -klinikalla vuodenvaihteessa.

– Fiilis on aivan mahtava. Tämähän on vasta alku minun matkallani kohti uutta elämäntapaa, Sanna kertoo Seiskalle.

Sanna kertoo matkanneensa Tallinnaan laivalla ja keskustelleensa leikkaavan lääkärin kanssa ennen toimenpidettä. Leikkaus tehtiin nukutuksessa.

– Juuri ennen operaation alkamista mietin vain, että leikatkaa minut! Odotin, että saan juoda sen jälkeen, sillä olin ollut vuorokauden ilman ruokaa ja juomaa. Nälän ja janon tunne oli valtava, hän kertoo.

Leikkauksen jälkeen Sanna kertoo tunteneensa olonsa huonovointiseksi ja tokkuraiseksi, mutta kiittelee klinikan henkilökuntaa hyvästä huolenpidosta. Hän tapasi klinikalla myös ravitsemusterapeutin, joka ohjeisti Sannaa oikeanlaiseen syömiseen.

Seiskan mukaan Sanna oli harkinnut ensin rasvaimua, mutta päätyi lopulta vatsalaukin kavennukseen.

– Haen kokonaisvaltaista muutosta terveydelleni, enkä vain esteettisiä parannuksia. Siksi leikkaus on toimivampi vaihtoehto, hän toteaa.

TV-ohjelma laukaisi bulimian uudelleen

Sanna osallistui äskettäin myös MTV3-kanavan Olet mitä syöt -ohjelmaan. Vaikka hän sai ohjelmasta hyviä vinkkejä painonhallintaan, kertoi hän myöhemmin Iltalehdelle sarjan laukaisseen hänessä uudelleen bulimian.

– Olen vältellyt omaa peilikuvaani tietoisesti, ja ohjelmassa näin selkeästi, miltä näytän. Se oli vaikeaa. Olen hakenut ohjelman jälkeenkin lohtua ruoasta, ja sitten oksentanut syömisen jälkeen. Vedän helposti oksennettavia herkkuja, hän myönsi Iltalehdelle viime marraskuussa.

Lue myös:

Vappu Pimiä pulahti avantoon ja antoi miehelleen yksinkertaisen tehtävän – härski lopputulos naurattaa

Sofia Belórf kommentoi napakasti tuoretta Iholla-sarjaa – ”Hyvin mielenkiintoista”

Huh! Syntisen seksikäs Erika Vikman julkaisi povekkaita kuvia: ”Todellinen päiväunelma!”