Seiska: Sofia Belórf haistatteli Niko Ranta-ahon isälle häädön jälkeen – Sofia kieltää jälleen!
Sofia Belórf ja Stefan ”Stefu” Therman näyttävät seurustelevan tätä nykyä täydellä höyryllä.
Kaksikon Instagramista näkyy päivittäin, kun he ovat yhteisellä ruuanhakureissulla tai muuten vaan viettämässä aikaa yhdessä.
Stefu jopa kommentoi uusimpaan kuvaansa olevansa rakastunut.
Seiska kertoo, että Niko Ranta-ahon kuultua Sofian ja Stefun vispilänkaupasta kiven sisään, loppui Sofian rahalliset etuudet Ranta-ahoilta kuin seinään.
— Nikon isä ilmoitti Sofialle, että tämä joutuu muuttamaan välittömästi pois isän omistamasta luksusasunnosta Helsingin Erottajalta. Isä antoi Sofialle armonaikaa muutaman päivän, Sofian lähipiiristä kerrotaan.
Isä oli lähettänyt Nikon siskot hakemaan Sofialta pois Nikon maksamia tavaroita, ja mukaan lähti merkkivaatteita, laukkuja ja kallis kännykkä.
Tästä lähipiirin mukaan seurasi Sofian puolelta huonoa käytöstä.
— Sofia rupesi haistattelemaan isälle. Myös välit siskoihin muuttuivat jäätäviksi, ja siskokset esimerkiksi lopettivat Sofian seuraamisen Instagramissa.
— Sofia ja Niko ehtivät seurustella vain kahdeksan kuukautta ennen kuin Niko vangittiin. Silti Ranta-ahot antoivat Sofian asua ilmaiseksi miljoonakodissa ja tukivat tätä rahallisesti. He myös ostivat Sofialle Dubain-matkan ja järjestivät joulun, mutta Sofia ei osoittanut minkäänlaista kiitollisuutta, kertoo armahtamaton lähipiiri Seiskalle.
Sofia päätti ottaa asiaan uudelleen kantaa Instagram-tarinassaan, jossa hän ilmoittaa kaiken olevan hölynpölyä.
Lue lisää:
Seiska kertoo Sofia Belórfin seonneen täysin – aneli itkien lisäaikaa muuttoon! Sofia kommentoi: ”Täysin keksitty”
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa

- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa