Kuva: Instagram @tiinajylhavalkonen
Seiska: Tiina Jylhä menetti liikuntakyvyn – joutuu kiireelliseen leikkaukseen: ”Pelkään aivan hirveästi!”
Kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhä, 57, kertoo Seiskan painetussa lehdessä joutuvansa pian isoon leikkaukseen. Kovista selkäkivuista kärsivä Jylhä ei pysty enää seisomaan ilman kipulääkkeitä ja tukiliiviä.
– Saan Voltaren-piikin kolmesti päivässä. Lisäksi mätän hirveät määrät särkylääkkeitä, Jylhä kertoo Seiskalle.
Yrittäjän selkä alkoi kipeytyä viime keväänä, kun Huoltovarmuuskeskuksen maskikauppoihin liittyvä kohu oli kuumimmillaan. Jylhän mukaan hermokivut johtuvatkin osaksi myös maskijupakasta aiheutuneesta valtavasta stressistä.
Kesän kuluessa Jylhän liikkuminen alkoi huonontua asteittain. Ensin hän ei pystynyt kävelemään suorassa tai istumaan ilman kipuja, ja lopulta myöskään makaaminen ei onnistunut ilman vahvoja kipulääkkeitä.
Jylhä kuvautti selkänsä noin kuukausi sitten Tallinnassa, jossa hän asuu miehensä Tapani Valkosen kanssa. Suomessa analysoitujen kuvien perusteella leikkaus on välttämätön ja tulee suorittaa mahdollisimman nopeasti.
– Kyseessä ei ole välilevynpullistuma vaan vika on selkäydinkanavassa, jossa on ahtauma, Jylhä kertoo.
Suomen ja Viron välisten karanteenisääntöjen takia Jylhä vietti kaksi viikkoa karanteenissa Kihniön mökillään ja saapui Helsinkiin muutama päivä ennen leikkausta. Operaation suorittaa tunnettu selkäkirurgi Heikki Österman. Isoissa leikkauksissa on aina riskinsä ja myös Jylhä tiedostaa tämän.
– Luotan Heikkiin, mutta mahdollista on, ettei hermoa pystytä enää pelastamaan, enkä pääse kivuistani kokonaan. Voi olla, että jalkani jää läpsymään. Toivottavasti leikkaus onnistuu. Pelkään sitä aivan hirveästi, Jylhä myöntää.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Leikkauksesta toipuva Maria Veitola avoimena voinnistaan: ”Lääketokkuran tilalle on tullut vieroitusoireet ja pahoinvointi”
Koronatapaus radiostudiolla! Aamulypsyn ja muiden hittiohjelmien suorat lähetykset peruttu!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille