Kuva: Nelonen
Selviytyjät-tähti Marianne Kiukkonen sai veritulpan suuren leikkauksen seurauksena – urheilukielto synnytti taiteellisen ammatin!
Selviytyjät-kilpailusta tuttu entinen poliisi ja valmentaja Marianne Kiukkonen nähdään vieraana Sunneva Sjögrenin ja Eeva Malinin luotsaamassa Siskot puhuu -talk show´ssa. Marianne on ohjannut työkseen liikuntaa yli 35 vuotta.
– Se on ollut harrastus ja intohimo minulle, Marianne aloittaa ja jatkaa:
– Minulla on monipuolinen tausta kilpaurheilijana. Olen hiihtänyt, yleisurheillut, heittänyt keihästä ja edennyt siitä aerobickin ja fitness-urheilun pariin. Lajien kirjo on kohdallani suuri. Moni ei tiedä, että olen harrastanut veneurheilua SM-tasolla. Lisäksi olen kilpaillut lumilautailemisessa.
Hän kertoo käyneensä muutama vuosi sitten läpi suuren leikkauksen, jonka seurauksena sai vakavan veritulpan.
– Sen seurauksena jouduin olemaan liikunnasta erosta, minkä seurauksena rupesin miettimään, mitä haluaisin tehdä. Kun en voinut urheilla, rupesin suunnittelemaan koruja.
Marianne pyrkii suunnittelemaan korut kierrätysmateriaalista.
– Korujen suunnitteleminen lähti liikkeelle siitä, kun hukkaan heitetään hyvää materiaalia, josta voi tehdä vaikka mitä. Näin vanhoja nahkatakkeja, joita ei kannattanut heittää menemään. Leikkasin niitä ja mietin, minkälaista korua haluaisin itse pitää.
Lue myös:
BB-tähti Suvi Pehkonen avoimena MS-taudistaan: ”En uskalla liikkua yksin missään”
BB-tähti Suvi Pehkonen hankki eron myötä sugardaddyn tyttärensä kannustamana: ”Profiilikuva aiheutti aika räjähdyksen”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”