Shirly Karvinen kävi syvissä vesissä ennen kuin oppi hyväksymään seksuaalisuutensa – ”Jokin tuntui epämiellyttävältä”
Missinä ja radiojuontajana tunnetuksi tullut Shirly Karvinen on viime aikoina puhunut julkisuudessa hyvin avoimesti seksuaalisuudestaan ja siitä, kuinka hän antoi itselleen luvan ihastua naisiin.
Nyt Karvinen avaa aihetta lisää tuoreessa MTV3-kanavan Kesäterassi-ohjelmassa.
Karvinen kokee, että hänen on ollut vaikea kyseenalaistaa yhteiskuntamme heteronormatiivisuutta. Karvisella oli aikaisemmin tunne, että hänen on pakko ihastua miehiin, vaikka se ei tuntunut hänestä oikealta.
– Periaatteessa koko ajan tuntui, että jokin on vinossa ja jokin tuntui epämiellyttävältä, mutta se enemmänkin heijastui siihen, että minussa on jotain vikana tai minulla on jokin lukko, jonka yli minun pitää päästä, Karvinen toteaa ohjelmassa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kun Karvinen lopulta päätti tiedostaen avartaa omaa maailmankuvaansa, pystyi hän vihdoin olemaan vapaasti oma itsensä.
– Minun ei tarvitse enää kannatella yhtään mitään, mikä ei tunnu omalta itseltäni. Se on todella vapauttavaa, Karvinen iloitsee.
– Sellaista puristavaa kroonista ahdistusta, mikä on kulkenut mukanani enemmän tai vähemmän läpi elämänäni, en ole tuntenut kohta viimeiseen vuoteen.
– On jotenkin kepeä olo, nainen kiteyttää.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Shirly Karvinen avautui seksuaalisuudestaan – valtava palautemäärä yllätti: ”Menin sanattomaksi!”

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat

- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa