Kuva: Instagram - Shirly Karvinen
Shirly Karvinen meinasi menettää hiuksensa – korostaa nyt unen tärkeyttä
Vuoden 2016 Miss Suomena tunnetuksi tullut Shirly Karvinen, 26, juonsi SuomiRock-kanavan aamuohjelmaa alkuvuoteen asti. Nyt hän avautuu Instagram-tilillään liian lyhyistä yöunista, joista kärsi tuolloin.
– Ei voi korostaa liikaa miten tärkeää uni on. Siitä lähtee kaikki ja samalla jos sitä on liian vähän niin kaikki alkaa murentua, Shirly kirjoittaa.
– Joten ei mulla muuta kuin, että jos jostain pitää karsia niin ei misssään nimessä unesta. Ainakaan pitkässä juoksussa, hän painottaa.
Hän oli lähellä menettää hiuksensa unettomuuden takia.
– Vielä alkuvuodesta tuskailin kun hiuksia vaan tippui ja tippui. (Ja tätä oli jatkunut KAUAN) Jokaisen pesukerran jälkeen piti kerätä viemäristä valtavat kasat hiuksia ja föönaamisen jälkeen puhumattakaan. Eikä mikään oikein auttanut.
Lopulta tilanne kuitenkin rauhoittui.
– Lopetin aamuradion helmikuussa eli samoihin aikoihin aloin nukkumaan kunnolla. Neljä kuukautta myöhemmin kynnet, ripset ja hiukset vaan kasvaa ja kasvaa eikä hima oo enää täynnä hiuksia. Vaikka on koiratalous niin ennen Sirpan karvat valtas kaiken.
Karvinen on toukokuusta lähtien juontanut Kiss-kanavan keskipäivässä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”