Shirly Karvinen paljasti erikoisen addiktionsa – törsännyt sen myötä jo 20 000 euroa: ”Et oo j*malauta tosissasi!”
Radiojuontaja Shirly Karvinen teki hämmästyttävän paljastuksen Basso-radion keskiviikkoisessa aamulähetyksessä. Karvinen keskusteli lähetyksessä juontajaparinsa Janne Lehmosen kanssa rahankäytöstään ja myönsi samalla tilaavansa päivittäin erilaisia asioita ruokalähettipalvelulla.
Karvinen kertoi, että tekee palvelun kautta kaikki ruokaostoksensa ja tilaa sen lisäksi myös elektroniikkaa, kosmetiikkaa ja kukkia.
– Olen pitkään puhunut siitä, että käytän ihan liikaa Woltia. Tilaan herranjumala seksileluja sitä kautta. Kaikkea mahdollista, mitä vain voi tilata, olen varmasti tilannut, Karvinen päivitteli.
Hän myönsi olleensa jo vuosia koukussa palveluun ja paljasti, että on käyttänyt siihen vuosien aikana järkyttävän summan rahaa.
– Pyöristettynä mulla on mennyt viiden tai kuuden vuoden aikana 22 000 euroa! Karvinen pamauttaa.
– Et oo j*malauta tosissasi! Lehmonen järkyttyy.
Shirly pohtii lähetyksessä, että olisi voinut käyttää summan myös asunnon käsirahaan tai tehdä vaikkapa maailmanympärysmatkan.
– Mä olen siis syönyt sen kaiken. Se koko raha on kulkenut mun kropan läpi!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Shirly Karvinen esitti Sannille tiukan vaatimuksen ennen suhteeseen ryhtymistä!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”