Sini Ariellin ei pitänyt voida tulla raskaaksi – katso ultrakuva!
Lääkäri kertoi Helsink-ohjelmasta tutulle pin-up-malli Sini Ariellille vuonna 2013, että hänen on biologisesti mahdotonta tulla raskaaksi. Tieto oli Sinille tyrmäävä, sillä hän oli pitkään halunnut lasta. Sinin ja Joni Tarkkisen 10 vuoden avioliitto päättyi kyseiseen uutiseen, koska Joni halusi lapsia ja Sini erosi hänestä, jotta Joni saisi mahdollisuuden lapsiin jonkun muun kanssa.
Sini suri asiaa pitkään, mutta hyväksyi lopulta lapsettomuutensa. 35-vuotiaan Sinin nykyinen aviomies, australialainen Stuart Bonds, ei halua lapsia, joten kun Sini sai yllättäen tietää olevansa raskaana, uutinen oli shokki molemmille. Sini oli ihmetellyt, miksei hänen kehossaan näkynyt muutoksia rankoista treeneistä huolimatta. Raskaustesti osoitti positiivista ja kun lääkärit vahvistivat raskauden, he totesivat sen olevan oikea ihme. Sini julkaisi kuvan ultraäänikuvauksista kotisivuillaan.
Sini kertoi Ilta-Sanomille, että uutinen on koetellut pariskunnan suhdetta. He aikovat aloittaa tiistaina terapian toipuakseen shokista.
– En arvannut, että näin voisi tapahtua. En ajatellut olevani tarpeeksi hyvä saamaan vauvaa, etten ansaitsisi olla äiti, mutta nyt se tapahtuu ja kaikella on tarkoituksensa, kuten sanotaan. Yhteisessä elämässäni Stuartin kanssa alkaa nyt uusi vaihe. Ikävöin kovasti perhettäni, varsinkin äitiä, Sini kyynelehtii alla olevalla videolla, jossa hän kertoo raskaudesta suomeksi ja englanniksi.
Sini uskoo kaiken järjestyvän, sillä molemmat haluavat pysyä yhdessä ja toivovat raskauden etenevän hyvin.
https://youtu.be/JRvuaMaDIYI
Kuva: Sini Ariellin kotisivu
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat