Sinkkuelämää-kollegat kommentoivat Chris Nothin raiskaussyytteitä – ”Sen on täytynyt olla erittäin vaikeaa”
Sinkkuelämää-sarjan näyttelijä Chris Noth, 67, joutui viime viikolla otsikoihin, kun kaksi naista kertoivat syyttävänsä näyttelijää raiskauksesta. Epäillyt teot olisivat tapahtuneet vuosina 2004 ja 2015. Myös kolmas nainen on syyttänyt Nothia seksuaalisesta väkivallasta. Noth itse on kiistänyt kaikki syytteet jyrkästi.
Nyt kohuun ottavat kantaa myös sarjan naisnäyttelijät. Cynthia Nixon julkaisi Twitter-tilillään viestin, jonka ovat allekirjoittaneet myös näyttelijäkollegat Sarah Jessica Parker ja Kristin Davis.
– Olemme äärettömän surullisia kuullessamme syytteistä, jotka koskevat Chris Nothia. Tuemme naisia, jotka ovat tuoneet asian julki ja jakaneet kipeät kokemuksensa. Ymmärrämme, että sen on täytynyt olla erittäin vaikeaa ja sen vuoksi kunnioitamme heitä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Chris Noth on ollut naimisissa Tara Wilsonin kanssa vuodesta 2012. He tapasivat toisensa jo vuonna 2001. Parilla on kaksi poikaa, Orion, 13, ja 18 kuukauden ikäinen Keats.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

The Sun –lehden tietojen mukaan Tara on järkyttynyt syytöksistä ja miehensä uskottomuudesta.
– Hän on Los Angelesissa ja on hyvin järkyttynyt… hän ei voi hyvin, Nothin ystävä kertoi lehdelle.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
