Kuva: Instagram Mona Bling
Somevaikuttaja Mona Bling kertoo avoimesti Ina Mikkolan podcastissa deittailusta transnaisena: ”Pahimmillaan mut uhattiin tappaa”
Toimittaja ja somevaikuttaja Mona Bling keskustelee Ina Mikkolan Runkkarin ystäväkirja –podcastissa muun muassa deittailusta transnaisena.
Mona on alunperin syntynyt pojaksi, mutta kokee olevansa nainen. Hän kertoo tarinastaan ja transitiostaan, koska haluaa vaikuttaa maailmaan positiivisesti lisäämällä ihmisten tietoisuutta sukupuolivähemmistöistä ja laajemminkin ihmisoikeuksista.
– Olin tosi surullinen ennen kuin transitioiduin. Musta tuntui, ettei mua nähdä. En tiennyt, keitä transihmiset ovat. Kun sain tietoa, tajusin, että näiden ihmisten kokemus on kuin minun kokemus ja sain sanat koko sukupuolikokemukselle. Prosessin myötä minusta tuli paljon onnellisempi.
Monan mukaan asian ympärillä on edelleen erilaisia harhaluuloja.
– Todella yleinen harhaluulo on edelleen, että transihmiset ovat jotenkin mielisairaita tai että transsukupuolisuus olisi joku ihan viime vuosina syntynyt muotiasia tai trendi. Se ei pidä paikkaansa. Transihmisiä on ollut aina.
Mikkola tiedustelee myös, millaista transnaisena on deittailla. Mona kertoo, että aiemmin deittailussa toistui sama kaava. – Aluksi oli hyvä kemia, mutta kun kerroin ehkä kolmansien treffien jälkeen olevani transtaustainen, niin koko juttu kääntyikin 180 astetta. – Pahimmillaan minut uhattiin tappaa. Tyyppi oli, että ”sä olet huijannut mua ja et mua oksettaa”. Kontrasti aikaisempaan oli niin valtava, että mulla meni pasmat ihan sekaisin. Tämä ihminen kuitenkin näki todellisen minäni myös silloin, kun en ollut kertonut asiasta, Mona kertoo. Tuo aika oli Monan elämässä satuttavaa ja sai aikaan paljon vahinkoa, kunnes hän ei enää häpeillyt asiaa. – Puolitoista vuotta sitten aloin kertoa Tinder-profiilissa, että olen transtaustainen nainen ja olin keskusteluissa tosi avoin asiasta. Aika nopeasti huomasin, miten paljon ihmiset ovat sen suhteen ok. Kun Mona lopetti häpeilemisen asian suhteen, hän pääsi sinuiksi myös itsensä kanssa ja se alkoi näkyä myös ulospäin. – Nykyään menee tosi hyvin ja mulla on ollut ihania treffikokemuksia sen jälkeen. Mun standardit ovat nousseet ja tiedän oman arvoni. Sitä tavallaan saa mitä tilaa. Lue myös: Elina Gustafsson avautuu seksuaalisuudesta Ina Mikkolan podcastissa: ”Minuakin on laitettu kaappiin” Riku Rantalalta yllättäviä seksipaljastuksia Ina Mikkolan podcastissa: ”Olen runkannut jokaisessa maassa, missä olen käynyt”
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Norjan kuningas Harald on kuollut
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Helena Koivulta suoraa puhetta: ”Puretaan omaa pahaa oloa”
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”
- Alisa Vainio ja Janne Saarinen bongattiin taas yhdessä – myös Alisan vanhemmat paikalla
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Katri Helenan käytöksestä erikoinen paljastus: ”Muutos oli vain hyväksyttävä”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”