Somevaikuttaja Mona Bling kritisoi rajusti Tuukka Temosen elokuvan hahmoa: ”Se on transfobiaa!”
Toimittaja ja somevaikuttaja Mona Bling ottaa kovin sanoin kantaa Tuukka Temosen uuden Pohjolan satoa -elokuvan transfobiseen hahmoon. Bling julkaisi mielipiteensä Instagram-tilillään.
– Aina kun suomalaisena transihmisenä avaa TV:n tai menee elokuviin katsomaan kotimaista elokuvaa, täytyy varautua siihen, että voi joutua naurunalaiseksi oman sukupuolensa tai sukupuolihistoriansa takia, Bling kirjoittaa.
– Ja se ei ole sitä, että kotimaisen fiktion tekijät nauraisivat meidän kanssamme – he nauravat meille. Samoin yleisö. Me transihmiset olemme heille se läppä!
Monan mukaan uusin esimerkki tästä on Temosen elokuvan hahmo Timo, jota näyttelee Temosen puoliso Olga Temonen. Kyseessä on elokuvan somekanavien mukaan hyvin urbaani, ”jonkunsukupuolinen” mainostoimistoheebo.
– Pelkkä sana ”jonkunsukupuolinen” kertoo siitä, miten transsukupuolisuus ja erityisesti muunsukupuolisuus nähdään keksittynä huuhaana, jolle on okei nauraa. Ei ole ok, että cissukupuoliset ihmiset tekevät vitsejä transsukupuolisuudesta ja nauravat meille. Se on transfobiaa!
Bling korostaa julkaisun kuvassa, etteivät transsukupuolisuus ja muunsukupuolisuus ole vitsejä ja ehdottaa ratkaisuksi transihmisten ottamista mukaan tuotantoihin käsikirjoittamaan, näyttelemään tai ainakin konsultoimaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Temonen julkaisi omalla Instagram-tilillään anteeksipyynnön ja avasi hahmon syntyä. Temosen mukaan Timon rooli oli alunperin kirjoitettu miehelle, mutta aikataulusyistä roolin otti haltuun Temosen näyttelijävaimo.
– Olga ehdotti, että mitä jos nämä olisivatkin naispari ja hän voisi esittää sen. Minusta se tuntui siinä kohtaa modernilta ja hyvältä ajatukselta, koska itse ajattelen, että nimellä, sukupuolella tai seksuaalisella suuntautumisen ei ole merkitystä, Temonen kirjoittaa.
– Käyttämäni ”jonkunsukupuolinen” luonnehdinta oli elokuvan luonteelle mukautettu humoristinen ilmaus he/she -peonominien käytöstä, eikä se missään nimessä ollut tarkoitettu kannanotoksi tai loukkaukseksi. Timon hahmo ei pyri luomaan transfobiaa ja irtisanoudun kaikenlaisesta vihasta ja sen lietsomisesta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan