Sonja Aiellon rakkaan henkilöllisyys paljastui – tapailee Hunks-tanssijaa!
Fitness-lavoiltakin tuttu somevaikuttaja ja hyvinvointivalmentaja Sonja Aiello paljasti hiljattain MTV Uutisten haastattelussa löytäneensä rinnalleen uuden miehen. Hän kertoi tavanneensa miehen alkuvuoden aikana kuntosalilla.
TAUSTAA: Sonja Aiello vahvistaa tapailusuhteen – näin suhde sai alkunsa!
– Sanotaanko, että tapailen. Ihastuminen on ehkä liian lievä sana, mutta rakastuminen jo tosi vahva, Sonja Aiello kertoo MTV Uutisille.
Keskustelupalstoilla on liikkunut pitkään sitkeä huhu, jonka mukaan Sonjan uusi tapailukumppani on Hunks-tanssiryhmästäkin tuttu Tofe Said. Tofe asui pitkään avoliitossa ex-missi ja somevaikuttaja Rosanna Kuljun kanssa. Heidän suhde päättyi eroon vuonna 2018.
Kuvat paljastavat salasuhteen
Nyt Sonja ja Tofe ovat julkaisseet Instagram-tileillään yhtäläisiä ruokakuvia Sonjan luota. Sonjan julkaisemassa kuvassa ruokapöydällä on kaksi lautasta, kun Tofe on julkaissut kuvan ainoastaan omasta lautasestaan.
Molemmat kertovat omissa päivityksissään olevansa kipeinä Himoksella vietetyn viikonlopun jälkeen.
– Mulle käyty hakee muuttolaatikot, viety kirpparitavarat Reloven varastoon sekä mulle käyty kaupassa. Mä tein meille siitä hyvästä lounaat, vaikka olo onkin aika kehno, Sonja kirjoittaa Instagramin Stories-osiossa julkaisemansa ruokakuvan yhteyteen.
– Olen ollut reilun viikon vähän pienessä köhässä ja tietty viikonloppuna Himoksella sitten tosi kipeeksi. Tuntuu, että moni muukin flunssassa. Onneksi sai startattua viikon hyvin, huomenna takas treenien pariin, Tofe kirjoittaa.
Lisäksi Sonja on julkaissut myös Instagramissa videon sohvalla makoilevasta Bibi-koirastaan sekä miehestä, josta näkyy ainoastaan tatuoitu käsivarsi. Tatuoinnit ovat tismalleen samanlaiset kuin Tofella.
Lue myös:
Somevaikuttaja Sonja Aiello murtui lohduttomaan itkuun – ”Ehkä pitäisi jutella ammattilaisen kanssa”
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Muistatko vielä Antti Rinteen pekonipastan? Tässä kohuresepti, joka sisältää yli 10 000 kilokaloria
- Lähes 20 vuotta sinkkuelämää viettänyt Cristal Snow on päättänyt antaa rakkaudelle mahdollisuuden – ”Aion mennä baareihin ja flirttailla”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Kasinorakastajan blogi: Toukokuun parhaat uudet pelit
- Kristiina Komulainen avautuu ikävästä välikohtauksesta tuntemattoman naisen kanssa – ”Kyseessä rikos tai parikin nimikettä”
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Mika Salolta rajuja syytöksiä ex-kumppanistaan: ”Soittelee, haukkuu, uhkailee ja vainoaa”
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Essi Unkuri paljastaa Selviytyjät-sarjan karut seuraukset – sai ikäviä vammoja: ”Ne mätänivät”
- Miss Suomi -kilpailun semifinalistit on valittu – mukana muun muassa Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä, transnainen ja oikeustieteen opiskelija!