Suomalainen pornotähti Mikko Koivusta: ”Ei kukaan ole noin käyttäytynyt”
Seiska uutisoi toissa viikolla, että NHL-tähti Mikko Koivu, 36, haki helmikuun alussa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa yksin avioeroa Helena Koivusta, 33.
Helena myönsi Seiskalle, että eron syynä oli Mikon pettäminen, josta Helena on tiennyt ainakin kahden vuoden ajan.
Erokohu kiihtyi entisestään, kun jyväskyläläinen pornotähti Cindy Sun kertoi Seiskalle viettäneensä vuonna 2013 baari-illan jälkeisillä jatkoilla kiihkeän yön Koivun kanssa sen jälkeen, kun mies oli passittanut silloisen tyttöystävänsä Helenan pois asunnosta.
– Eräässä vaiheessa iltaa Helena itki yhdessä nurkassa. Mikko talutti hänet ulko-ovelle ja poisti hänet juhlista. Sitten hän talutti minut makuuhuoneeseensa, Cindy kertoi Seiskalle.
Cindyn mukaan vaatteet lähtivät makuuhuoneessa nopeasti pois päältä.
– Seksi hänen kanssaan oli nautinnollista ja ennen kaikkea sellaista hauskanpitoa. Kyllä siinä taisi jo aamu alkaa sarastaa, ennen kuin lopetimme, Cindy jatkoi.
Cindy ihmetteli Koivun tylyä käytöstä tyttöystäväänsä kohtaan.
– Kyllähän minä hetken ajan mietin, että onpas aika ronskia käytöstä heittää oma tyttöystävä pois häiritsemästä, että pääsee vieraisiin. On minun vieressäni ennenkin ukkomiehiä ollut, mutta ei kukaan ole noin käyttäytynyt.
Seksiyön jälkeen Cindy ei ole enää ollut yhteydessä Koivuun.
– Jotenkin tuli sellainen mieli, että en halua olla tekemisissä enää sellaisen miehen kanssa, joka käyttäytyy niin törkeästi omaa tyttöystäväänsä kohtaan, Cindy kertoi Seiskalle.
Mikko on muuttanut pois perheensä luota. Hänellä ja Helenalla on kolme yhteistä lasta. Avioehdon myötä Mikon miljoonaomaisuutta ei jaeta tasan eron jälkeen. Leijonakapteeni on ansainnut NHL-uransa aikana Minnesota Wild -joukkueessa noin 66 miljoonaa dollaria (60,8 miljoonaa euroa) ja hänen peruspalkkansa tällä kaudella on 5 miljoonaa dollaria (4,6 miljoonaa euroa).
Alla kuvia Cindy Sunista.
Lähde: Seiska
Kuvat: Wikimedia Commons, Instagram
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta