
Suomalainen povipommi Pasha sai shokkiviestin amerikkalaisräppäriltä – pyysi mukaansa Lontooseen: ”Tykkään hänen musiikista ja taiteesta”
Venäläissyntyinen ja nykyään Helsingissä asuva malli Pasha Pozdnyakova, 21, on supersuosittu varsinkin Instagramissa. Uhkeasta rintavarustuksesta tunnetulla kaunottarella on miljoona seuraajaa ja hän tuottaa sisältöä myös TikTokiin, Only Fansiin ja Patreon-sivustolle.
Pasha kertoo MTV:n haastattelussa saavansa paljon yhteydenottoja julkkiksilta. Suurin osa tulee Yhdysvalloista ja joukossa on muun muassa sometähtiä, urheilijoita, näyttelijöitä, muusikoita ja tuottajia.
– Aika monet julkkkikset haluavat tutustua ja tietää kuka olen. He katsovat, että olen Helsingistä ja Suomesta ja heitä kiinnostaa miksi minulla on miljoona seuraajaa. Uudet tuttavat on aina kiva asia, Pasha kertoo MTV:n haastattelussa.
Kaunottaren mukaan sykähdyttävin yhteydenotto tuli amerikkalaisräppäri ASAP Rockylta noin puoli vuotta sitten.
– Hän kyseli kuka olen ja missä maassa asun ja sanoi, että olisi kiva nähdä, Pasha kertoo.
ASAP Rocky kutsui Pashan Lontooseen, mutta naisella ei ollut tuolloin vielä oleskelulupaa Suomessa, joten hän ei voinut matkustaa.
– Se oli kyllä aika harmi juttu, koska tykkään ASAP Rockyn musiikista ja hänen taiteestaan. Mutta se oli sitten siinä, ja nyt hän on Rihannan kanssa parisuhteessa.
Pasha on viestitellyt räppärin kanssa tämän jälkeenkin ja toivottanut hänelle muun muassa hyvää syntymäpäivää, johon räppäri lähetti kiitoksensa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Pashan perhe muutti Suomeen kahdeksan vuotta sitten Venäjältä. Hän on käynyt koulunsa Suomessa ja hänellä on myös Suomen kansalaisuus, vaikka perhe on ollut myös karkoitusuhan alla.
– Haimme perheeni kanssa kansalaisuutta ja meille tuli kielteinen päätös. Se tuntui niin väärältä, sillä äitini ja isäni ovat maksaneet paljon verorahoja ja tekevät muutenkin paljon töitä, Pasha sanoo ja kertoi tehneensä valituksen kielteisestä päätöksestä.
– Olin siihen aikaan hyvin masentunut ja tahtoi mennä usko ihmisiin, kun tuntui, ettei kukaan hyväksy minua. Onneksi he kuitenkin myönsivät meille kansalaisuuden. Olen niin onnellinen, että saan olla suomalainen!
Pasha on Suomessa yhdistetty muun muassa rap-artisti Gettomasaan. Hän ei kuitenkaan halua puhua yksityiselämästään ja on muutenkin tarkka yksityisyydestään.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Povipommi Pasha Pozdniakova poseeraa tyrmäävänä avantouinnilla – katso kuuma kuva!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Helmi Loukasmäki yllättää julkaisullaan – tunnistatko dramaattisesta kuvasta?
- Seiska: Elli Haloo kohotutti kulmakarvoja Tavastialla
- Kuin Disney-prinsessa! Iida Vainio julkaisi kuvan morsiusmekossa – Archie: ”Yksi miljoonasta”
- Kasinorakastajan blogi: Money Train 4 – Viimeinen rahajuna, paras rahajuna
- Tällainen on Emmi Granlundin odotettu kappale: ”Tarjoaa parantavia taajuuksia”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!