Kuva: Instagram Pasha Pozdniakova
Suomalainen povipommi Pasha sai shokkiviestin amerikkalaisräppäriltä – pyysi mukaansa Lontooseen: ”Tykkään hänen musiikista ja taiteesta”
Venäläissyntyinen ja nykyään Helsingissä asuva malli Pasha Pozdnyakova, 21, on supersuosittu varsinkin Instagramissa. Uhkeasta rintavarustuksesta tunnetulla kaunottarella on miljoona seuraajaa ja hän tuottaa sisältöä myös TikTokiin, Only Fansiin ja Patreon-sivustolle.
Pasha kertoo MTV:n haastattelussa saavansa paljon yhteydenottoja julkkiksilta. Suurin osa tulee Yhdysvalloista ja joukossa on muun muassa sometähtiä, urheilijoita, näyttelijöitä, muusikoita ja tuottajia.
– Aika monet julkkkikset haluavat tutustua ja tietää kuka olen. He katsovat, että olen Helsingistä ja Suomesta ja heitä kiinnostaa miksi minulla on miljoona seuraajaa. Uudet tuttavat on aina kiva asia, Pasha kertoo MTV:n haastattelussa.
Kaunottaren mukaan sykähdyttävin yhteydenotto tuli amerikkalaisräppäri ASAP Rockylta noin puoli vuotta sitten.
– Hän kyseli kuka olen ja missä maassa asun ja sanoi, että olisi kiva nähdä, Pasha kertoo.
ASAP Rocky kutsui Pashan Lontooseen, mutta naisella ei ollut tuolloin vielä oleskelulupaa Suomessa, joten hän ei voinut matkustaa.
– Se oli kyllä aika harmi juttu, koska tykkään ASAP Rockyn musiikista ja hänen taiteestaan. Mutta se oli sitten siinä, ja nyt hän on Rihannan kanssa parisuhteessa.
Pasha on viestitellyt räppärin kanssa tämän jälkeenkin ja toivottanut hänelle muun muassa hyvää syntymäpäivää, johon räppäri lähetti kiitoksensa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Pashan perhe muutti Suomeen kahdeksan vuotta sitten Venäjältä. Hän on käynyt koulunsa Suomessa ja hänellä on myös Suomen kansalaisuus, vaikka perhe on ollut myös karkoitusuhan alla. – Haimme perheeni kanssa kansalaisuutta ja meille tuli kielteinen päätös. Se tuntui niin väärältä, sillä äitini ja isäni ovat maksaneet paljon verorahoja ja tekevät muutenkin paljon töitä, Pasha sanoo ja kertoi tehneensä valituksen kielteisestä päätöksestä. – Olin siihen aikaan hyvin masentunut ja tahtoi mennä usko ihmisiin, kun tuntui, ettei kukaan hyväksy minua. Onneksi he kuitenkin myönsivät meille kansalaisuuden. Olen niin onnellinen, että saan olla suomalainen! Pasha on Suomessa yhdistetty muun muassa rap-artisti Gettomasaan. Hän ei kuitenkaan halua puhua yksityiselämästään ja on muutenkin tarkka yksityisyydestään.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Povipommi Pasha Pozdniakova poseeraa tyrmäävänä avantouinnilla – katso kuuma kuva! Gettomasaan yhdistetty savolainen povipommi Pasha julkaisi jälleen rohkeita kuvia – katso kuumat kuvat!
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys