Kuva: Facebook - Susanna Indrén
Susanna Indrénin ex-miehelle rajut syytteet – kuristi ja uhkasi tappaa leipäveitsellä!
Helsingin käräjäoikeuden käsiteltävänä on parhaillaan rikosvyyhti, jossa näyttelijä Susanna Indrénin lisäksi syytettynä on tämän ex-puoliso Samuli Salminen. Miestä koskevat syytteet ovat osin rajuja ja vakavin syyte koskee pahoinpitelyä, jossa Samuli on kuristanut Susannan tajuttomaksi ja hakannut tämän päätä lattiaan.
Oikeudessa Susanna kertoi useita syitä ja tilanteita, joista perheriidat näyttelijän asunnolla ovat saaneet alkunsa. Susannan mukaan Samulilla on ollut tapana tulla öiseen aikaan hakemaan hänen asunnostaan jotain, jonka voi vaihtaa tai myydä.
Samuli oli myös varastanut Susannan pankkikortin, jonka näyttelijä oli vaatinut takaisin miehen palattua takaisin kotiin yölliseltä reissulta.
– Myönnän, että olen yrittänyt saada omaisuutta takaisin. En työntänyt Samulia, mutta tartuin kiveksistä, Susanna tunnusti oikeudessa.
Todellinen hengenvaara
Rajuin pahoinpitely asunnolla koski tapausta, jossa Samuli oli yrittänyt Susannan mukaan varastaa tämän tavaroita palattuaan yöllä asuntoon. – Heräsin, kun hän tuli kotiini. Hänellä oli kannettava tietokoneeni kainalossaan ja hän aikoi vaihtaa sen huumeisiin. Tartuin läppäristä kiinni ja sain irti. Samuli raivostui ja kaatoi minut maahan, kuristi ja huusi, että kuole lehmä. Samuli oli tilanteessa uhannut Susannaa myös pitämällä leipäveistä tämän kurkulla. – Jostakin ilmestyi se leipäveitsi. En säilytä veistä olohuoneen matolla. Hän piti veistä kurkullani. Pääsin jotenkin irti, juoksin rappukäytävään ja soitin naapurin ovikelloa. Välikohtauksen jälkeen poliisit veivät Samulin raudoissa Pasilan poliisilaitokselle, ja Susanna viettiin ambulanssilla sairaalaan. – Minun mielestäni oli hiuskarvan varassa, etten kuollut.Hakeutui päihdekuntoutukseen
Samulin mukaan Susanna oli haukkunut häntä ”rotaksi ja roskasäkiksi”. Hänen mukaansa Susanna on harjoittanut suhteen aikana henkistä väkivaltaa. Samuli myöntää myös, että kumpikin kärsii alkoholiongelmasta. – Eivät normaalit ihmiset juo neljää litraa punaviiniä illan aikana, jos ei ole alkoholismia. Olemme tätä miettineet, että juomisen täytyy loppua, jos haluamme jatkaa yhdessä. Samuli on yrittänyt hakea apua ongelmiinsa päihdekuntoutuksesta.
– Toki välillä olen retkahdellut. Hoitojaksoja on vielä luvassa. Aina tulee ongelmia, kun alkoholi on kuvioissa.
Lue myös:
Seiska: Ex-salkkaritähti syytettynä pahoinpitelyistä – tarttui ex-miestään kiveksistä!
Tosi-tv-tähti Suvi Pitkänen kokee nettikiusaamista päivittäin: ”Äitiyden arvosteleminen tuntuu kohtuuttomalta”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin