Susanna Ingerttilä värvättiin pettämissivuston johtajaksi
Viidakon tähtösistäkin tunnettu Susanna Ingerttilä, 39, on nimitetty varattujen ihmisten deittipalvelu Victoria Milanin Suomen maajohtajaksi. Hän aloitti tehtävässään syyskuun alussa. Ingerttilän tehtävänä on toimia Victoria Milan -brandin sanansaattajana Suomessa.
”On hieno fiilis saada liittyä Victoria Milanin suurperheeseen. Victoria Milan tekee myös mielenkiintoisia tutkimuksia aiheeseen liittyen, jotka ovat temmanneet minut mukaansa”, toteaa Ingerttilä.
”Olen todella innoissani saadessamme juuri Susannan tähän tehtävään. Hän on täydellinen valinta kehittämään Suomen Victoria Milania ja säilyttämään palvelun tasoa jo 150 000 suomalaiselle jäsenelle”, kertoo toimitusjohtaja Sigurd Vedal (kuvassa).

- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!