Susanna Laine ja Petri Nygård yhdessä shoppailemassa – jäikö lompakko kotiin?
Juontaja ja ex-missi Susanna Laine sekä rap-artisti Petri Nygård viettivät kesäpäivää shoppailun merkeissä. Pariskunta bongattiin ostoksilla Tampereen Ikeassa.
Petri ei juuri herättänyt huomiota, mutta Susanna ei jäänyt muilta asiakkailta huomaamatta.
Katso kuvat täältä!
Susanna ja Petri pitivätkin yllättäen hieman etäisyyttä toisistaan. Pari oli kuitenkin selvästi yhdessä liikenteessä, sillä Petri kävi tarkastelemassa Susannan löytöjä ennen kassalle menemistä.
– Susanna esitteli Petrille lakanoita. Lisäksi ostokoriin päätyi ainakin vaaleanpunaisia astioita, paikallaolijat kertoivat.
Pariskunta on pitänyt julkisuudessa erittäin matalaa profiilia. Viime vuonna Susanna kuitenkin myönsi suhteen Eeva-lehdelle.
Pariskunnan mukana oli vanhempi daami, jonka seurassa erityisesti Petri tuntui viihtyvän.
– Petri ja rouva kulkivat yhdessä taaempana Susannan tutkiessa kaupan valikoimaa yksinään, Ikeasta kerrotaan.
Vanhempi leidi mitä ilmeisimmin mukana maksajan asemassa. Petrin tai Susannan ei tarvinnut avata kassalla lompakoitaan, sillä daami kuittasi kaikki ostokset.
– Susanna ja rouva poistuivat Ikeasta yhdessä, Petrin suunnatessa toisille oville, paikalla olijat kertovat.
Lähde: Seiska
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta