
Susanna Laine paljastaa vihdoin totuuden – salasi sairauslomansa ennen irtisanoutumistaan suosikkiohjelmasta: ”Tuntui hävettävältä”
Suomen tunnetuimpiin juontajiin lukeutuva Susanna Laine irtisanoutui Ylen huippusuositusta Puoli seitsemän -ohjelmasta vuonna 2020. Laine kertoi lopettamispäätöksestään julkisesti elokuussa 2020 ja veti viimeisen suoran lähetyksensä saman vuoden lokakuussa.
Useita vuosia ohjelmassa mukana olleen Laineen lopettamispäätös herätti runsaasti huomiota suomalaisten keskuudessa. Asiasta uutisoitiin laajasti, mutta tarkempi syy irtisanoutumiselle tuntui tuolloin jäävän kohuotsikoiden varjoon.
Nyt Laine paljastaa vihdoin koko totuuden lähdöstään uutuuskirjassaan Epätäydellisen naisen itsetunto (Otava). Laine on kirjoittanut kirjan yhdessä psykoterapeutti ja pappi Terhi Ketola-Huttusen kanssa, joka on hänen pitkäaikainen ystävänsä.
Teoksessaan Laine myöntää kärsineensä uupumuksesta jo vuoden ajan ennen irtisanoutumistaan. Hän sanoo elämänsä tuntuneen raskaalta, ja lisäksi hän oli huomannut muistinsa huonontuneen.
Lopulta Laine hakeutui alkukeväästä 2020 lääkäriin, jossa hänelle ehdotettiin kolmen viikon sairauslomaa. Tämä tuntui Laineesta aluksi mahdottomalta ajatukselta, sillä hänen juontoparinsa Mikko Kekäläinen oli samoihin aikoihin Keniassa Nenäpäivä-reissussa.
– Hetken keskustelun jälkeen aloin myöntyä ja tajusin myös, että ehkä selviän vähemmillä kyselyillä, kun molemmat olemme poissa. Minun ei tarvitsisi julkisesti selitellä, että olisin sairauslomalla, koska olin vähän väsynyt, Laine toteaa kirjassaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sairausloma nosti Laineessa pintaan hyvin ristiriitaisia tunteita.
– Tuntui jotenkin hävettävältä, miten olin tällaiseen jamaan itseni päästänyt, enkö aikuisena ihmisenä osannut annostella jaksamistani, hän kuvailee.
– Ja se häpeä, minä en ollut se ihminen, joka jättää laivan ohjaamatta satamaan. Minä kyllä hoidan kaiken, vaikka pää kainalossa. Kolme viikkoa olivat aika tuskaisat. Morkkis siitä, että olin poissa töistä, väritti päiviäni, mutta samalla sain voimia takaisin.
Sairausloman jälkeen Laine ymmärsi, ettei hänen ole pakko jatkaa ohjelmassa koko elämäänsä.
Pitkän pohdinnan jälkeen hän päätti irtisanoutua rakkaasta työstään.
– Tein päätöksen ja kerroin siitä tuottajalleni ja sen jälkeen Mikolle. Tuo päivä oli yksi elämäni vaikeimmista päivistä aikuisiällä.
Laineen lähtö pidettiin salassa useita kuukausia, koska koronapandemian vuoksi hän jatkoikin ohjelmassa sovittua pidempään.
Laineen tilalle Puoli seitsemän -ohjelman juontajaksi astui Ella Kanninen, joka on juontanut sarjaa vuosina 2013 2014.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen