Suuren elämänmuutoksen tehnyt Jukka Rasila murtui kyyneliin tv:ssä – avautuu raskaasta romahduksestaan: ”Kaikki paha tuli ulos”
Suomen tunnetuimpiin näyttelijöihin lukeutuva Jukka Rasila avautui eilen sunnuntaina elämänsä taitekohdista Arto Nybergin luotsaamassa, suositussa keskusteluohjelmassa.
Ohjelmassa Rasila tuo esille romahduksensa, jonka koki kesällä 2019. Sitä ennen hän oli tehnyt taukoamatta töitä peräti kymmenen vuoden ajan, ja hurja tahti oli alkanut rasittamaan miestä.
Rasila päätti ettei tekisi koko kesänä ”yhtään mitään”. Hän aikoisi ainoastaan pelata frisbeegolfia ja kulkea metsässä.
– Sitten kun mä olin kaksi kuukautta tehnyt sitä, niin mä aloin itkemään, Rasila kertoo ohjelmassa murtuen kyyneliin.
– Kaikki paha asia, mikä mua on elämässä vaivannut, tuli ulos. Tai se lähti avautumaan. Tajusin, etten ole onnellinen, hän lisää.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Raju kokemus sai Rasilan tekemään merkittäviä muutoksia elämäntavoissaan. Hän jätti alkoholin ja tupakan ja hakeutui terapiaan päivää ennen 50-vuotissyntymäpäiväänsä.
– Haluan loppuelämäni pyrkiä siihen, että olen onnellinen. Olen nyt ihan älyttömän onnellinen, näyttelijä painottaa.
Rasila tapasi kihlattunsa Mirvan maaliskuussa 2020. Mies kosi rakastettuaan 12. marraskuuta 2020.
– Mä en ole kuuteentoista vuoteen pitänyt aikuisen kanssa omaa kotia. Nyt mulla on ollut onni tehdä sitä vuoden, Rasila iloitsee.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Katso kuva! Tässä on Jukka Rasilan kuvankaunis rakas – ”Kihloissa on kiva olla!”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen