Kuva: Instagram - konstahietanen
Tähdet, tähdet -suosikki Konsta Hietanen on suurperheen isä – tässä on kuvankaunis vaimo!
Näyttelijä ja muusikko Konsta Hietanen, 36, nousi julkisuuteen Tenavatähti -laulukilpailun voiton myötä sekä näyteltyään Poika ja Ilves -elokuvassa, mutta vietti pitkään hiljaiseloa julkisuudesta.
Hän tapasi nykyisen vaimonsa Aamin jo teini-ikäisenä vuonna 2003. Molemmat tiesivät jo tuolloin haluavansa perustaa perheen.
– Kyllä me aina ajattelimme, että tulee enemmän kuin yksi, Hietanen on todennut Susanne Päivärinnan haastattelussa.
Esikoinen syntyi, kun Konsta oli 23-vuotias. Lapsia syntyi perheeseen lisää tasaisin väliajoin, ja nyt heitä on yhteensä viisi. Nuorimmainen on 2-vuotias ja perheen ainoa tyttö.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Aamia ei ole liiemmin julkisuudessa nähty. Suurperheen äiti kirjoittaa Tohinatalo -nimistä blogia, joka keskittyy pohtimaan lasten kasvatusta ja perhe-elämää. Pitkään hiljaiseloa julkisuudesta viettänyt Konsta on palannut julkisuuteen saatuaan roolin Salatut Elämät -sarjasta ja kilpailee parhaillaan myös Tähdet, tähdet -ohjelmassa. – Se on (nyt) vähän sitä, että aamulla toivotetaan mukavaa päivää ja illalla keretään antaa se hyvänyönsuukko ja ehkä lukemaan satu, Hietanen on kertonut arjestaan Päivärinnan haastattelussa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Syksyn aikana Konsta ja Aami nähdään myös Timo Koivusalon ja Susanna Laineen juontamassa Tuttu Juttu Shows’sa. Lue myös: OMG! Mikko-rakas nappasi Maisa Torpasta somekuvan – katso hillitön lopputulos! Kihlattu paljastaa blogissa Henna Kalinaisen erityistaidot: sekstailu, laulaminen ja kokkaaminen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa