Kuva: Instagram - Mimosa Willamo
Tähtinäyttelijä Mimosa Willamo laukoo suoran mielipiteensä Jussi-gaalan järjestelyistä – ”Eikö tää vuosi ole tarpeeksi outo?”
Jussi-gaala järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti lokakuussa ja kutsuvieraita on aiempaa vähemmän, noin 350. Valtaosa kutsutuista on joko ehdokkaita tai yhteistyökumppaneita.
Tapahtuma on painottanut vahvasti huolehtivansa koko illan ajan hyvästä hygieniatasosta, ja se on myös tiedottanut erikseen tarkoista turvaohjeistuksista. Tästä huolimatta Jussi-gaala on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä, sillä THL:n määräyksen mukaan yli 20 ihmisen yksityistilaisuuksia ei tulisi järjestää lainkaan.
Yksi kritisoijista on suosikkinäyttelijä Mimosa Willamo, jonka mielestä kutsuvieraita olisi pitänyt rajoittaa reilulla kädellä.
– Merikaapelihalli on iso ja turvavälit onnistuu varmasti, mutta en silti ymmärrä miksei kutsuja voinut olla huomattavasti vähemmän? Willamo ihmettelee Instagram-tilinsä Stories-osiossa.
– Eikö tää vuosi ole tarpeeksi outo että voitaisiin rajata kutsut minimiin? En epäile lainkaan etteikö käsidesiä ja pöytäkohtaisia vessoja olisi järjestetty hyvin. Ehdokkaita on kuitenkin alle 50. Miten se (kutsuttujen määrä) on päästetty venähtämään noin? hän summaa.
Lue myös:
Jannika B avautuu uupumuksestaan: ”Uskalsin sanoa, että nyt en jaksa ja tarvitsen apua”
Tosi-tv-ohjelmaan osallistuminen aiheutti Alisa Ranta-aholle ulosottohelvetin: ”Minulta karhutaan edelleen 80 000 euroa”
Minttu Räikkösen harvinainen video Kimin kotiinpaluusta sekoitti somen – katso!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”