Tällainen on Käärijän kunniaksi Vantaalle maalattava massiivinen taideteos
Vantaan kaupunki kertoo, että Käärijä-muraalin maalaus aloitetaan jo ensi viikolla.
Vantaan kaupunki kertoi kesällä, että euroviisuissa menestyneen Käärijän kunniaksi tehdään valtava seinämaalaus eli muraali.
– Vantaan Käärijä-muraalista järjestetyn kutsukisan yleisösuosikit selvillä! 😍 💚, Vantaan kaupungin Instagram-tilillä kerrotaan.
– Yleisö on valinnut kärkiehdokkaat Vantaan Tikkurilaan toteutettavaksi Käärijä-muraaliksi. Teoksesta järjestetyssä yleisöäänestyksessä eniten ääniä saivat Jukka ”JUGIX2” Metsäahon ”King Käärijä” sekä Viivi ”Viv Magia” Vierisen, Juha Lahtisen ja Joonas ”Koponee” Koposen työryhmänä suunnittelema muraali, Vantaan kaupunki kertoo.
– Yleisö sai valita suosikkinsa neljästä luonnoksesta, jotka Vantaan kaupunki oli tilannut taiteilijoilta ja taiteilijaryhmältä. Taideteoksen valintaan vaikutettiin innokkaasti. Nelipäiväisessä äänestyksessä annettiin lähes 23 500 ääntä. Yleisön jatkoon valitsemat teokset keräsivät yli 67 prosenttia kaikista annetuista äänistä, Vantaan kaupunki paljastaa.
– Viimeinen sana Käärijä-muraalista on artistilla itsellään, sillä seuraavaksi @paidatonriehuja eli Jere Pöyhönen valitsee kärkikaksikosta oman suosikkinsa. Käärijän valitsema teos toteutetaan Tikkurilan Prisman seinään alkusyksyn aikana. Maalaustöiden aikataulu tarkentuu lopullisen teosvalinnan jälkeen, Vantaan kaupunki päättää päivityksen.
Muraalia ryhdytään maalaamaan tiedotteen mukaan perjantaina 18.8. Alustavan arvion mukaan maalaus on valmis syyskuussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”