Tältä harvoin julkisuudessa esiintyvä Pamela Anderson, 54, näyttää nykyään – katso paparazzikuvat!
Näyttelijä ja malli Pamela Anderson joutui paparazzien kynsiin, kun hän oli viettämässä ravintolailtaa ystäviensä kanssa Malibussa. Nykyisin harvemmin julkisuudessa esiintyvä Baywatch-tähti oli liikenteessä varsin arkisessa asukokonaisuudessa, jonka kruunasivat sandaalit.

Pamela meni yllättäen naimisiin turvamiehensä Dan Hayhurstin kanssa joulukuussa 2020. Andersonin ja Hayhurstin suhde syveni korona-lockdownin aikana ja heidät vihittiin Kanadassa jo jouluna. Vihkitilaisuus pidettiin Andersonin kotitilalla Vancouverin saarella. Vihkitilaisuudessa ei ollut vieraita.
– Tämä on paikka, jonka ostin 25 vuotta sitten isovanhemmiltani. Vanhempani vihittiin täällä ja he ovat yhä yhdessä. Suljen ympyrän, Anderson kertoi lehdelle.
Anderson oli pukeutunut hääseremoniaan upeaan hääpukuun ja pitkään herkkään Valentinon huntuun. Jalassaan hänellä oli rennosti perinteikkäät Hunterin kumisaappaat.
Voit katsoa kaikki hääkuvat tästä.
Kyseessä on kaunottaren viides avioliitto. Hän on ollut aiemmin naimisissa rocktähti Tommy Leen kanssa ja parilla on vuonna 1998 päättyneestä liitostaa kaksi poikaa. Andersson oli muutamia kuukausia naimisissa muusikko Kid Rockin kanssa vuonna 2006 sekä Rick Salomonin kanssa heti seuraavana vuonna. Tammikuussa 2020 Andersson avioitui yllättäen elokuvatuottaja Jon Petersin kanssa, mutta he erosivat jo 12 päivää häiden jälkeen.
Lue myös:
Pamela Andersonin ja Tommy Leen 90-luvun seksivideoskandaalista tehdään tv-sarja
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät