Tältä näyttää Satu Silvon Vilma-tytär – avautuu läheisestä äitisuhteestaan: ”Saatan kalastella huomiota”
Näyttelijä Satu Silvo on tuttu kasvo suomalaisille, mutta hänen tyttärensä Vilma Kinnunen esiintyy harvoin julkisuudessa.
Nyt Silvon tytär nähdään tuoreessa Yökylässä Maria Veitola -jaksossa, jossa toimittaja Maria Veitola vierailee Sadun ja tämän miehen Reidar Palmgrenin luona.
Satu sai Vilma-tyttärensä yhdessä ex-miehensä Heikki Kinnusen kanssa lokakuussa 1988. Vilma on äitinsä tavoin näyttelijä, ja hän opiskelee parhaillaan näyttelijäntaidetta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
Yökylässä-ohjelmassa selviää, etteivät Satu ja Vilma puhu näyttelemisestä kovinkaan usein keskenään. Lisäksi Vilma kertoo omista näyttelijäuransa kokemuksistaan.
– Saatko olla koulussa ja alalla oma itsesi vai oletko aina vanhempiesi lapsi? Maria tiedustelee Vilmalta.
– Kyllä minä olen saanut olla aika oma itseni, Vilma vakuuttaa.
Vilman mukaan asiassa on todennäköisesti auttanut se, että hänen sukunimensä ei ole Silvo, vaan Kinnunen. Hänen pikkuveljensä Paavo sekoitetaan usein sukupuolestaan johtuen isäänsä Heikki Kinnuseen. Vilman kohdalla tätä ei tapahdu.

Satu kertoo käyvänsä katsomassa kaikki tyttärensä teatteriesiintymiset. Hän ei kuitenkaan koe, että haluaisi erityisemmin kommentoida Vilman työtä.
– Enkä minäkään osaa pyytää sitä. Välillä saatan kyllä kalastella huomiota ja kysyä, että: ”no, olinko minä ihan hyvä?” Vilma naurahtaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii